Kesä 2020 päätös
Hyvät
- Fruits Basket S2
- To Aru Kagaku No Railgun T
- Re:Zero kara Hajimeru Isekai Seikatsu S2
Keskinkertaiset
- No Guns No Life S2
- Nippon Chinbotsu
Huonot
- Deca-Dence
- Gibiate
Dropped
- Yahari Ore no Seishun Rabukome wa Machigatteiru Kan
Jatkavat
- Enen no Shouboutai Ni no Shou
Gibiate ja Deca-Dence olivat molemmat huonoja sarjoja. Deca-Dencen synti on kovempi, sillä siinä oli huomattavasti kovemmat tuotantoarvot kuin Gibiatessa. Molempien virhe oli sama: koettivat olla liian vakavia ja hyviä sarjoja, kun kyvyt riittivät hädin tuskin keskinkertaiseen. Deca-Dence kaatui siihen, että robottisivuhahmot olivat täyttä paperia ja niiden kanssa seikkailtiin monta jaksoa. Gadollit olivat järjestelmän uhreja eivätkä pahiksia, jos yhtään pidemmälle mietti, mikä teki sarjan vakavasta filosofisesta sanomasta tylsää typeryyttä. Gibiatessa taas olisi pitänyt tajuta, että häviäjäkortit oli jaettu käteen, jolloin olisi kannattanut vain perseillä täysiä eikä koettaa esittää vakavaa juonta, jota ei pystytä toimittamaan jos budjetti on taskurahoja. Gibiaten katsoin loppuun koska shamisen-alkurinkutus oli niin hyvä, Deca-Dencen sen takia että toivoin että se muuttuisi hyväksi. Olisi pitänyt antaa lopetus molemmille sarjoille viimeistään kolmosjaksossa. Animella menee hyvin kun tällaisia sarjoja voidaan puskea pihalle.
Indexin jälkeen pelkäsin, että Railgun olisi sortunut samaan syntiin eli mennyt liian mahdottomaksi ja sekavaksi. Tietty tämän kauden lopputaistelu oli melkoista skaalaa, mutta politikointia ja liian mutkikkaita juonikuvioita ei onneksi ollut. Hahmoja vilisi toki melko tavalla, mutta heistä pysyi kärryillä. Railgun pysyi siis uskollisena itselleen, hyvää viihdettä hyvillä hahmoilla.
No Guns No Lifesta ei ole oikeastaan mitään sanomista ja sarja varmaan unohtuukin nopeasti. Siinä oli kuitenkin riittävästi toimintaa, että jaksoi katsoa loppuun. Tykkäsin sarjan tyylistä, ja oli aina ihan mielenkiintoista odottaa millainen seuraava robottivastus on. Korporaatio pahiksena ei kuitenkaan oikein toiminut, oli jotenkin tylsä. Kerronta tuntui myös hidastelevan välillä turhankin paljon. Dramaattiset kohtaukset eivät olleet jotenkin tarpeeksi dramaattisia, vaikka uhka sinänsä leijuikin aina kaiken yllä.
Fruits Basket oli oikeastaan parempaa kuin ensimmäinen kausi, kun huonoa slapstick-huumoria ei enää hierottu naamaan. Tällaista shoujoromanssisarjojen pitäisi olla, kunnolla ihmissuhdekuvioita ja ikäviä asioita, mutta ei liian ikäviä.
Oregairun ykköskaudesta tykkäsin todella paljon, mutta en enää muista miksi, kun kolmoskautta katseli. Tajusin etten halua katsoa tätä loppuun, tarina on huono ja hahmot typeriä. Hahmoista varmasti tykkäsin ekalla ja tokalla kaudella. Jotain heille on kuitenkin käynyt, kun ei vaan kiinnostanut. Tai sitten minulle, mutta kiistän kasvaneeni yli haaremisarjoista kunhan päähenkilö on tarpeeksi kulmikas ja tytöissä on luonnetta. Nyt kaikki olivat jotenkin tylsiä ja ilman minkäänlaista suuntaa. Ei ollut edes oikein mitään taistelua siitä, kuka voittaa, niin eipä se sitten katsojaakaan kiinnosta.
Re:Zerossa suurin ongelma tuntui olevan se, etten muistanut ykköskautta tarpeeksi tarkasti, olisi ehdottomasti pitänyt katsoa se uusiksi. Meno oli taattua laatua ykköskaudelta eli kärsimystä. Juonipaljastuksia tiputellaan juuri sopivasti että koko ajan on se fiilis että pakko saada selville mistä tässä on kyse. Edelleen kirkkaimman isekai-kruunun omistaja – monen isekai-sarjan viehätys katkeaa kakkoskaudella, mutta ei Re:Zeron. Liian vähän Remiä tosin oli.
Nippon Chinbotsu eli Japan Sinks tuntui aika älyttömältä väliltä, mutta ei onneksi ollut niin korni ja ennalta-arvattava kuin jotkut selviytymistarinat. Samoista ongelmista toki kärsi, eli päähenkilöiden reaktiot eivät tuntuneet riittäviltä tai olivat yliluonteja, ja päätöksenteko oli outoa, mikä aiheuttaa ongelmia uskottavuudelle ja sitä kautta sille, että miksi välittäisin siitä, selviävätkö nämä tyypit uppoavasta Japanista. Kyllä tämän katsoi, mutta ei todellakaan mikä mestariteos.
Ei kommentteja ;___;