Talvi 2018 Päätös

Hyvät

• Devilman Crybaby
• Pop Team Epic
• 3-Gatsu no Lion
• Yuru Camp
• Kokkoku

Keskinkertaiset

• Overlord II
• Citrus
• Itou Junji Collection
• Dagashi Kashi S2
• Killing Bites
• Mahoutsukai no Yome
• Takunomi
• Karakai Jouzu no Takagi-san
• Koi wa Ameagari no You ni

Huonot

• Hitori no Shita: The Outcast 2
• Violet Evergarden

Jatkavat:

• Toji no Miko
• Darling in the FranXX
• Cardcaptor Sakura: Clear Card-hen
• Yowamushi Pedal: GLORY LINE

Dropped

• Basilisk Ouka Ninpouchou
• Gin no Guardian 2

Pop Team Epic oli erittäin virkistävä ja hauska sarja. Ikinä ei tiennyt mitä sieltä tulee. Joka jakso oli hauskaa katsottavaa ja omaperäisyydestä ansaitsee täydet pisteet. Lol so randum -huumoria oikein tehtynä. Luultavasti sen takia, että tässä ei ollut tsukkomi-boke-kuvioita, jossa ensin väsyy tylsään, yleensä vähän ylimielisesti kuvattuun tsukkomiin ja sen jälkeen rasittuu boken lol-so-randum-pelleilystä. Sarjasta nauttiminen vaatii japanilaisen populaarikulttuurin erikoisemman pään tuntemusta.

Basilisk ja Gin no Guardian päätyivät dropatuksi niin kuin alkukatsauksessa epäilin, eikä sitä jaksanut myöskään kahta kiina-animea katsoa. Valitsin Hitori no Shitan koska helposti seurattava turnaustarina, Gin no Guardianissa taas oli liian monimutkainen juoni roskaviihteelle. Hitori no Shitan laatu ja tarina, jos niitä nyt hirveästi edes alun alkaen oli, kärsivät kakkoskaudella, mutta eipä näitä laadun ja tarinan takia katsoa vaan nollaviihteenä.

Overlordin kakkoskaudella ei ollut oikeastaan mitään todella jännää, keskityttiin sivuhahmoihin. Mukavaa katsottavaa liskomies-arccia lukuunottamatta, mutta ei todellakaan mitään ihmeellistä. Vasta viimeisissä jaksoissa alkoi sama hyvä meno kuin oli ykköskaudella, mutta aivan liian myöhään, että kakkoskautta kehtaisi kehua. Ilman lopun petrausta tästä olisi jäänyt melko paha maku suuhun.

Violet Evergarden oli tyypillinen Kyoani-sarja, näyttää nätiltä ja päähenkilötyttö on (tunne)vammainen. Mutta onneksi tyypillinen kyyninen Kyoani-päähenkilöpoika jäi puuttumaan, jolloin sarja oli ihan katsottava. Jotkut yksittäisistä jaksoista olivat todella onnistuneita, mikä sai huijattua siihen että katsoi sarjan loppuun asti, vaikka huonohan tämä oli kerronnaltaan. Violetin taustatarina ja päähenkilökaarti ylipäätänsä valheineen tökki pahasti, koska fiilis oli, että katsojalle väännetään rautalankaa traagisuudesta eikä sellainen oikein toimi.

Takunomi oli kauden positiivisin yllätys, söpöt tytöt mainostamassa japanilaisia juomia ja ruokia. Tai siis salaryman-tytöt dokaavat työstressiä pois ja kaljatehdas sponssaa että heidän bissensä mainitaan nimeltä. Seuraava Japanin reissu on varattuna, ja Takunomi on juuri sellainen sarja jota haluaa katsoa ennen matkaa, sillä Japanin reissussa parasta on nautiskelu. Tämän sarjan innoittamana voisi kerätä listan animeista joita katsoa ennen Japanin matkaa.

3-gatsua olen ylistänyt jo erittäin paljon, ja kakkoskauden vikat jaksot kruunasivat tätä. Yläastelaisten tyttöjen koulukiusaamisesta vanhojen ukkojen kuolemanpelkoon on aivan käsittämättömän laaja skaala, enkä tiedä mikä muu sarja olisi näiden molempien käsittelyyn uskottavasti pystynyt. Kaikki hahmot kasvavat sarjan edetessä ja uusia näkökulmia kaivetaan kokoajan. Tämän voinee julistaa must-see -sarjaksi, jos hyvästä animesta tykkää. 3-gatsu asettaa tason sille, mitä vakavalta animelta vaaditaan.

Killing Bites meinasi jäädä väliin, mutta onneksi ei. Kyseessä on rehellinen äijien sarja jossa puolialastomat tytöt tappelevat, eli juuri sitä sisältöä mitä animelta haluan. Tosin yleensä tällaiset sarjat on vedetty liian överiksi niin kuin Queen’s Blade, mutta onneksi Killing Bites pysyi järkevissä raameissa. Sarjan erikoisuutena oli, että taistelijat muuttuvat eläimiksi, mieshahmot kokonaan ja naishahmo tietysti vain puoliksi. Eläinten varjolla heitellään myös wikipedia-faktoja sekaan. Yllättävän toimiva paketti.

Citrus aloitti vahvasti mutta bläh se yks tyttö. Ja sit bläh ne kaksi muuta tyttöä. Olisin vain halunnut seurata Yuzun ja Mein romanssia, mutta ilmeisesti siinä ei tarpeeksi sisältöä ollut niin piti käydä heittämään kaikenmoisia typeriä sivuhahmoja soppaan. En nyt kuitenkaan viitsi huonoksi listata, koska Yuzussa on niin paljon särmää ja ihanuutta. Yuri on selkeästi vaikea genre jos jaksoja on enemmän kuin kolme.

YuruCampin kohdalla mietin pitkään listaanko sen hyvin vai keskitason sarjoihin. Päädyin lopulta hyviin, koska kovia 4girls1club-sarjoja ei ole ollut pitkään aikaan. Ei YuruCamp tietenkään mikään Hidamari Sketch ole, mutta ei myöskään mikä tahansa tusinasarja jonka olemassaolon unohtaisi ensi kaudella. Leireily toi oman makunsa, mutta ehkä eniten tykkäsin siitä, kuinka sarja esittelee Japanissa retkeilyä. Tuntui että sarjaa katsoessa oppi jotain, mutta ennen kaikkea se toi realistisen fiilistelyn Fujin ympäristössä pyörimisestä. Kuulunee myös Takunomin kanssa kategoriaan ”Japanissa reissailu -fiilistely”, vaikka syksyinen telttailu ei ole ehkä juuri se minun juttuni.

Itou Junji oli sitä mitä sarjalta odotti, vaihtelevan tasoisia kauhukertomuksia. Niihin ei ole hirveästi kommentoivaa, eniten mieleen jäi kommentti jonka näin internetin ihmeellisessä maailmassa, että sarja on huono koska asioita ei selitetä loppuun asti ja jaksot jäävät ratkaisematta. Tämä mysteereiden ratkaisematta jättäminen on kauhugenren tehokkain keino, tuttu jo X-filesin ajoilta. Kertoo paljon ihmisestä, onko lempikauhusarjasi Itou Junji vai Another. Kauhusarjan ei tietenkään tarvitse olla mitään 10 minuutin yksittäisiä tarinoita, sellaiset laatusarjat kuten Shikit ovat itse asiassa niitä parhaita sarjoita. Itou Junjin tarinat ovat kuitenkin helppo ja kevyt suosittelu, jos joku haluaa kauhuanimea katsoa.

Karakai Jouzu no Takagi-sanin yksinkertaisesta perusvitsistä kehkeytyi oikein söpö ja viaton romanssianime. Takagi-san on ihana. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta sellaista pientä arki-iltaan sopivaa. Samalla tapaa hyvin shoujomainen seinenromanssi Koi wa Ameagari no You ni oli oikein söpö ja viaton, taino ei ehkä niin viaton, koska 17-vuotias tyttö ihastumassa 40w äijiin on vähän kyseenalaista. Mutta ainakaan mitään punastelua pahempaa ei tapahdu, koska kyseessä on tosiaan seinenromanssi. Päähenkilötyttö on suoraan shoujosta revitty ja häntä kiusaavat perusshoujoromanssipojat, mutta seineniksi sarjan paljastaa päähenkilö~mies~ joka on epäitsevarma, nolo ja kömpelö, eikä raiskaa muijaa jaksossa kolme kuten shoujossa saattaisi käydä.

Dagashi Kashi jäi alkukatsauksesta väliin, mutta totta kai tämän karkkianimen toinen kausi kuuluu katsomislistalle. Siinä on samaa viehätystä kuin YuruCampissa; se tuntuu sivistävän Japanista ja luo mukavan fiiliksen siitä, että olisit luvatussa maassa harhailemassa etsien itseäsi. Jostain syystä kakkoskausi oli vain 10 minuutin jaksoja, mutta eipä sillä ollut väliä, sarja toimi yhtä hyvin kuin ykköskausikin.

Mahoutsukain no Yomen kaavamaisuus siinä, että Chise joutuu pulaan ja hänet pelastetaan, kävi aika tylsäksi ja vei jotenkin pohjaa orastavalta hahmokehitykseltä. Tämä uhrina pulassa oleminen ja pelastuksen saaminen tietysti kuluu olennaisena osana näihin kevyempiin seikkailushoujosarjoihin, mutta pakosti tulee mieleen toinen punatukkainen shoujosankaritar sarjasta Akatsuki no Yona, joka ei ollenkaan ollut ihan näin avuton. Ei siis todellakaan genressä huippua, mutta ihan katsottavaa nämä morsion seikkailut oli. Ja OVA oli oikeasti hyvä pätkä.

Kokkokusta kehkeytyi hieno, koukuttava ja omaperäinen sarja. Aikaleikin säännöt pysyivät koossa hyvin, ja vaikka loppua ei voi ehkä niin paljoa kehua, se oli ainakin yllättävä ja juonen yhteen nitova. Tällaisia sarjoja saisi olla enemmän: mielenkiintoinen, jännittävä ja tiivis 12 jakson paketti. Aivan täydellinen aikuisten sarja maratoonattavaksi viikonloppuna.

Devilman Crybaby on todella mahtava sarja visuaalisesti ja musiikiltaan. Devilman on myös ajankohtainen, jopa niin ajankohtainen, että animessa ei ole mukana kohtausta jossa paholaispuhdistukset alkavat maahanmuuttajista. Ihmisten raakuuden kuvaamisessa Devilman Crybaby onnistuu kuitenkin mangaa paremmin, sillä suorastaan mässäillään. Mukana on useita kohtauksia joissa myös ihmisten ja devilmanien hyvyys korostuu, mikä toki toimii myös ihmisten paholaisuuden korostajana. Toisaalta toinen päähenkilö Ryo kuvataan huomattavasti enemmän pahiksena Crybabyssa, mangassa ihmiset aloittivat ihan omatoimisesti puhdistukset. Devilmanin pääviestihän on kuitenkin Saatanan ja Jumalan suhde, ja Crybabyssä tämä seikka on huomattavasti onnistuneempi, sillä toisto on parempi tehokeino animessa kuin mangassa. Devilmanin väkivalta ja seksuaalisuus on kunnianosoitus Go Nakaita kohtaan, sillä hänen tekemänsä manga oli todella kovaa kamaa aikoinaan. Silloin tosin riitti kylpykohtaus jossa nainen oli alasti ja pari tissimonsteria, nyt tarvitaan vähän kovempaa kamaa että saadaan shokkivaikutusta.

Kategoria: Kaudet