Syksy 2017 päätös

Hyvät

• Houseki no Kuni
• Inuyashiki

Keskinkertaiset

• Imouto sae Ireba Ii
• Hoozuki no Reitetsu S2
• Animegataris
• Juuni Taisen
• Kino no Tabi
• Shokugeki no Souma S3
• Shoukoku no Altair
• Blend S
• Net-juu no Susume

Huonot

• Dies Irae
• Kujira no Kora wa Sajou ni Utau

Dropped:

• Just Because
• Himouto! Umaru-chan S2
• Evil or Live

Jatkavat

• Mahoutsukai no Yome
• Sangatsu no Lion S2

Hoozuki no Reitetsu tarjoili sitä samaa mitä ykköskausikin – tosin pieni fiilis jäi, että kakkoskaudella oli parempi meno, kun ”pakolliset” esittelyt oli saatu alta pois. Gag-komedian kakkoskautta tosin ei voi nyt hirveästi mokata. Shokugeki no Souman kolmoskaudelle ei sattunut parasta materiaalia, vaan se oli lähinnä alustusta seuraavalle tarinakaarelle, joten voin hyvillä mielin listata sen tällä kertaa keskikategoriaan. Shoukoku no Altair päättyi sekin viimein ja oli hyvää historiallista shounenseikkailua, joka kannattaa katsastaa jos on genren ystävä, mutta ei ole mitenkään erikoinen teos.

Sangatsu no Lionissa kakkoskausi on ollut todella mukavaa katsottavaa kaiken ykköskauden kärsimyksen jälkeen. Viimein alkoi aurinkoa näkyä vaikka paljon kurjuutta mahtui vieläkin mukaan. 3gatsu no Lion on erittäin koskettava sarja jota voin suositella kenelle tahansa joka nauttii kasvutarinoista, sillä tässä on yksi parhaimpia sellaisia. Toinen jatkava Mahoutsukai no Yome on laatushoujoa, katsokaa ihmeessä.

Evil or Live oli niin kökkö jopa kiinapiirretyksi ettei sitä yksinkertaisesti pystynyt katsomaan. Just Because ei myöskään antanut mitään syytä jatkaa katsomista, kun tahti oli huono ja hahmot eivät kiinnostaneet, vaikka sarja ulkoisin puolin olikin laadukkaan oloinen. Umarun viehätys oli Umarun perseily, mutta kakkoskausi keskittyi olemaan 4girls1club-tyylinen sarja, jolloin kyseessä on vain paska 4girls1club-sarja eikä sitä ole mitään syytä katsoa.

Houseki no Kuni oli kauden paras sarja. Alun ärsyttävästä tytöstä saatiin leivottua samaistuttava hahmo, taustamaailma piti otteessaan ja 3D oli parasta ikinä. Jalokivitytöt olivat kaikki ihania ja arvokkaita. Koko paketti oli kasassa, loistava ohjaus, loistavat hahmot, loistava tarina ja plussana mahtavat taustat ja 3D-animaation viemistä uudelle tasolle.

Inuyashiki oli jopa kamalampaa ja raaempaa menoa kuin odotin, sillä muistaakseni pikkulapsia ei koskaan tapettu edes Gantzissa. Onneksi Hiron hahmoa saatiin edes vähän valaistua, ettei meillä ollut vain pahoja ihmisiä tekemässä pahoja asioita koska tekijä haluaa kuvata pahoja ja raakoja asioita. Toisaalta tämän takia Gantz on juuri se muistettava merkkiteos. Inuyashikin juoni oli kuitenkin suhteellisen simppeli ja suoraviivainen, jolloin sarja nojaa niin paljon hahmoihin, että se olisi flopannut täysin, ellei Hirosta olisi saatu jotenkuten inhimillistä hahmoa. Inuyashiki onkin tässä mielessä Gantzia parempi, sillä se on huomattavasti tasapainoisempi ja moniulotteisempi hahmoiltaan. Veikkaan silti, että Gantz muistetaan viiden vuoden päästä ja Inuyashiki ei, mutta se ei poista sitä että Inuyashikin voi lukea mieluummin hyväksi katsomisen arvoiseksi sarjaksi mieluummin kuin keskinkertaiseksi.

Juuni Taisen oli kauden viihdyttävin sarja, vaikka spoilasi itsensä fiksuimmille jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Jos käärmeveljekset olisivat olleet paremmin tehtyjä ja kaikkien hahmojen taustatarinat olisi viitsitty kertoa, listaisin tämän sarjan hyviin. Sarjaa oli erittäin helppo katsoa, kun kuvio oli täysin selvä; kysymys oli vain, kuka kuolee seuraavana (tai siis miten) ja mikä on kenenkin erikoiskyky. En olisi kyllä arvannut Nision, joka on yleensä vääntänyt vähän monimutkaisempia sarjoja kuten Monogatarit ja Katanagatarit, tekeleeksi.

Kino no Tabi oli erittäin miellyttävä sarja. Kinon matkoja voi suositella varauksetta kaikille, keille muutenkin maistuvat Bartenderin ja Mushishin tyyliset sarjat. Valtiot, jossa Kino vieraili, olivat lähes aina ajatuksia herättäviä ja tarinat kerrottiin sopivaan tahtiin. Jaksot olivat tasalaatuisia, (pl. vika jakso joka oli kuraa) mikä on varmaan tärkein ominaisuus Kinon kaltaisille sarjoille.

Dies Irae oli sekava ja kökkö setti alusta loppuun asti, mutta katsoin koska maksimaaliset chuunisetit lol. Blend S tuli katsottua, vaikka sekin oli oikeastaan aika kökkö. Suurin osa vitseistä oli huteja ja romanssit tylsiä. Suurin saavutus sarjalle taitaa olla Smile-Sweet-Sister-Service -meemi, koska muuten tässä ei ollut mitään erikoista.

Imouto sae Ireba Ii oli tosiaan aika monella ironian tasolla eikä self-insert ole self-inserttiä jos sen tekee ironisesti. Sarja olikin imoutojen sijasta oikeasti ranobekirjoittajan voimafantasiaa jossa valitellaan senkin työn kurjuutta ja kamaluutta samalalla kun tyttöä pyörii ympärillä häiriöksi asti. Mutta tämäkin on parempaa settiä kuin perusimoutosarja, ja Imouto sae Ireba Ii oli itse asiassa melko kiva sarja kun eccheilyä riitti ja hahmot olivat aikuisia eivätkä teinejä niin kuin siinä Eromanga-senseissä. Päähenkilö oli kanssa vähän mäntti mielipiteiseissään, mutta sarja saa paljon pisteitä siitä ettei mennyt haaremireitille. Plussaa myös siitä että sarja oli onnistunut junailemaan itselleen panimon sponoriksi ja eyecatcheissa oli olutmainoksia, vaikka kyseenalaiseksi jää kuinka hyvin ne sarjaan sopivatkaan.

Animegatarisin piti olla perusanimereferenssisarja, mutta sarja kävi loppua kohti aivan villiksi. Olin jo melkein listaamassa hyviin koska viimeiset jaksot olivat niin hauskoja ja oivaltavia, mutta sitten muistin että 3/4 sarjasta oli aika perus koulukerhohengailua animenörttien kesken. Animegatarisissa on kuitenkin kiva yleisfiilis, lopun metailuhommat olivat myöskin loistavaa settiä ja Akiba&Comiket-fiilistelysarjoja on toki kiva seurata, jolloin Animegataris kannattaa katsoa jos mieltää itsensä animeharrastajaksi.

Net-juu no Susumen katsoin MMORPG-juttujen takia, sain hyvin kevyitä mörppiviitteitä ja enemmän ujoa romanssia. Onneksi kyseessä eivät olleet teinit, vaikka niin suurin osa hahmoista käyttäytyikin. Sarja oli todella söpö, mutta toisaalta jos meillä on kolmikymppiset hahmot kyseessä, niin sen pitäisi näkyä muussakin kuin siinä että treffeillä käydään viinilasin äärellä eikä perheravintolassa. Sarjassa olisi ollut myös mahdollisuus käydä läpi työelämän ongelmia, mutta ne kaikki jäivät ikään kuin taustalle häilymään eikä niitä kunnolla käsitelty. Ihan kiva tarina shoujotarina siitä, kuinka huonoitsetuntoinen prinsessa löytää ihanan prinssin, mutta ei oikeastaan sen enempää.

Kauden pettymys oli Kujira no Kora wa Sajou ni Utau, jossa oli alussa olla potentiaalia olla uusi Shin Sekai Yori. Kaikki sössittiin erittäin tehokkaasti sillä, että taustatarina paljastettiin heti, ja ennen kaikkea surkealla ohjauksella saatiin sarjasta huono. Valaslaulu oli järkyttävän epätasapainoinen kerronnassaan eikä minkäänlaista vakavuutta saatu aikaiseksi. Se vain yksinkertaisesti rikkoo sarjan, jos kansanmurhan keskellä pääkaarti vetelee lettukestejä tai muuten vaan muistelee vanhoja aikoja. Ihan kaikkea ei saatu pilattua, eli kyllä tämän joten kuten loppuun asti katsoi, mutta ei tämä oikein nautinto ollut ja suositella voi vain varoittavana esimerkkinä siitä, miten huonosti tarinan voi kertoa. Esimerkiksi laulukohtaus voi olla sarjan huippuhetki, mutta riittävällä kyvyttömyydellä se saadaan sijoitettua kohtaan, jossa se tuntuu typerältä irralliselta turhakkeelta joka keskeyttää jotain tärkeää.

Seuraavana rastina olisi sitten animevuoden 2017 yhteenveto ja parhaan animen valinta.

Kategoria: Kaudet