Oikeistolaisuus

Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu otsikolla “Miksi lapsi ei saa lyödä, mutta Batman saa? Supersankaritarinat tarjoilevat tutkijan mukaan kovan oikeistolaista, jopa vinksahtanutta maailmankuvaa.”

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut länsimaisesta ja aasialaisesta väkivaltaviihteestä, niiden eroista ja vaikutuksista ihmisiin. Ja koska harva jaksaa linkin avata, niin tiivistetään blogaus: Aasiassa väkivalta ei ole oikeutettua ja sillä on seuraukset, ja lisäksi sitä kuvataan ikävämmin eli veri lentää ja ihmisiin sattuu. Hesarin juttu käsittelee länsimaista väkivaltaviihdettä, joissa väkivalta on oikeutettua, koska:

Sankarit ovat hyviksiä, koska tekevät hyviä tekoja. Teot puolestaan ovat hyviä, koska niitä suorittavat sankarit, ja sankarithan ovat lähtökohtaisesti hyviä.

Tyyppillinen virkavallan edustaja

Hyvän puolesta tapahtuvassa turpaanvedossa veri ei lennä eikä väkivallalla ole seurauksia, vaan sankarit poistuvat tilanteesta eivätkä jätä orpoja jälkeensä. Tästä ja siitä, miten hyvikset ja pahikset eivät ole mikään selkeä jako itämaisessa viihteessä, on kirjoiteltu ja luennoitu, joten ajattelin tässä blogauksessa tarttua tuohon supersankaritarinoiden oikeistolaiseen maailmankuvaan. Sillä sitähän se on, Hesarin jutussa on aivan loistava tiivistys Batmanista:

”miljardööri ja playboy, joka käy öisin hakkaamassa syrjäytyneitä ja mielenterveyspotilaita.”

”kostaa vanhempiensa murhaa ja suojelee samalla oman yhteiskuntaluokkansa oikeuksia ja omaisuutta pahoilta alempien yhteiskuntaluokkien edustajilta.”

Koska puhutaan jenkkiviihteestä, tärkeää on republikaanien hyvinkin karu näkemys valtiosta, eli täysin turha, tehoton ja korruptoitunut organisaatio, joka on hyvä ainoastaan ihmisten rahojen varastamisessa (verotuksessa).

Viranomaisten huonous on supersankaritarinoissa tavallista, Antola sanoo. Viranomaiset ovat korruptoituneita, saamattomia tai avoimen vihamielisiä. Parhaassa tapauksessa he toimivat sankarin apulaisina, mutta usein vain vaikeuttavat tämän toimintaa. Sankarit nostavat itsensä lakien ja virallisen järjestyksen yläpuolelle, joskus jopa taistelevat armeijaa ja poliisia vastaan. Batman tosin toimii yhdessä Gothamin poliisin kanssa, mutta poliisi on selvästi tehoton. Valtiolla ei ole roolia myöskään hyväntekijänä. Jopa terveydenhoitoa ja koulutusta ylläpitää superrikas Bruce Wayne, joka rakentaa sairaaloita ja jakaa opiskelustipendejä.

Olisi oikeitakin (japanilaisia) poliisikuvia ollut, mutta tää on kiva

Gothamin poliisi on yksinkertaisesti niin tehoton, ettei saa edes tavallisia murtovarkaita kiinni. Miten on asian laita herrarodun viihteessä? Tämä on vähän vaikeampi kysymys, koska minulle ei tule mieleen yhtäkään Batmanin kaltaista esimerkkiä. Supersankarit animessa ja mangassa ovat shounen-sankareita ja päähenkilöt teinipoikia. Sarjat sijoittuvat hyvin harvoin nykymaailmaan, ja silloinkin kun sijoittuvat, tavallisilla poliiseilla harvoin on sanottavaa henkimaailman lonkerohirviöihin. Tavallisia vastuksia ei ole, vaan kaikilla on jonkun sortin erikoisvoimat. Viholliset ovat harvoin mielisairaita, vaan ajavat omaa asiaansa omassa organisaatiossaan. Samaa tekevät myös päähenkilöt: yksin sooloilijoita ei ole, vaan nakamaporukka on kasassa ja selvästi kuuluu johonkin organisaatioon. Isosta kolmesta Luffy on ainoa selkeästi lain yläpuolella oleva merirosvo. Myös Reborn!in mafiaorganisaatio voidaan ehkä lukea tällaiseksi, mutta eivätpä Luffy tai Tsuna hirveästi tuota merirosvoilua tai mafiahommia harrasta.

Yleisesti ottaen pääsankarimme työskentelevät yhteistyössä viranomaisorganisaatioiden kanssa. Tietysti erikoisyksikössä tai muuten vaan erikoissopparilla, ettei heidän tarvitse lakia ja käskyjä liian tiukasti noudattaa. Ero kuitenkin länsimaisiin vastapareihin on varsin selvä, kun päähenkilöt eivät piilottele identiteettiään ja toimi täysin lain ulkopuolella. Viranomaiset ovat varsin usein myös tarinan vastapuoli, mikäli ajatellaan esimerkiksi Tokyo Ghoulia. Poliiseista tulee mieleen myös Shingeki no Kyoujinin sotilaspoliisit, ja varsinkin tässä sarjassa korostuu se animen tyypillisin piirre, että hyvää ja pahaa ei ole tai sitä on rajojen molemmin puolin. Poliisin rooli harvoin olla sihteeri eli soitella sankareille ja tehdä heidän paperityönsä.

Meillähän on toki Seigi no Mikata, Hero of Justice -käsite. Ja meillä on ainakin yksi sarja, Samurai Flamenco, jossa päähenkilö vetää alushousut haalareiden päälle ja lähtee vetämään ainakin aluksi ihan tavallisia murtovarkaita ja naisten ahdistelijoita turpaan. Sarjan ideasta en oikeastaan tiedä, mutta kun yksi pääteemoista on se, että hänen poliisiystävänsä kritisoi tätä toimintaa koko ajan, niin ei tämäkään sarja Batmaniin tai Teräsmieheen vertaudu, oikeastaan päinvastoin. Ja sittenhän meillä on näistä inspiraationsa saanut sarja Tiger&Bunny, mikä onkin sitten juuri tätä länsimaisten supersankareiden tarjoaman arvomaailman pohtimista. Kosto on harvoin jalo tavoite, paitsi jos olet 47 samuraita.

Voidaan toki miettiä, olisiko armeija tai poliisi yhtään mitään ilman pääsankaria heidän puolellaan. Ainakin tässä sarjassa.

Viranomaiset harvoin ovat tehottomia silloinkaan, kun tarkastellaan erilaisia poliisiorganisaatioiden vastineita sarjoissa. Kovimmat nyrkit löytyvät Naruton Anbusta, One Piecen Navysta ja Bleachin Gotei squadista. Kenichissä ja muissa martial arts -mangoissa tavispoliiseilla eivät ki-kanavat ole auki eivätkä he mahda hyviksille tai pahiksillekkaan mitään, mutta mielenkiintoisesti viranomaisten riveissä taistelee kovia tyyppejä, joko rekryttynä tai muuten. Yleisesti tietysti ollaan viranomaisten kanssa käsi kädessä, mutta jossain välissä tulee se juonenkaari, jossa pahikset juonittelevat viranomaiset pääsankareita vastaan. Jos mietitään vähän ”realistisempaa” animea, niin Death Notessa ja Zankyou no Terrorissa viranomaiset värväävät jollain tavalla samanlaisia tyyppejä kuin vastapuoli, ja L ja 6 toimivat viranomaisten kanssa yhteistyössä.

Siinä missä Batmanin tavoite on kostaa, pitää omaisuus turvassa ja järjestys yllä, shounen-päähenkilöillä tavoitteet ovat nakamien pitäminen turvassa, vallankumous ja maailman parhaaksi tuleminen. Länsisankarit tosiaan ovat konservatiivisia kalkkiksia tässä mielessä. Vaikka länsiviihteen kohderyhmä taitaa olla muutaman vuoden iäkkäämpi ja miesvoittoisempi kuin Shounen Jumpin, puhutaan kuitenkin aika lailla samasta porukasta. Mielenkiintoista, miksi nuorille suunnatussa länsiviihteessä on noinkin turvallisuushakuiset tavoitteet eikä suinkaan ihanan naiivit haaveet.

Kovempaa kamaa kuin Batman ja Robin ikinä

Poliisit ja armeija esitetään paremman väen viihteessä yleensä kolmella tavalla. Meillä on tavalliset kivat rivipoliisit, jotka pistoolein saapuvat paikalle ja joista harvoin on apua, koska henkimaailman hirviöt. Sitten meillä on sänkipartainen etsivä, joka on usein joutunut kurinpitotoimien kohteeksi, vaikka on aina oikeassa. Tähän liittyy myös japanilainen organisaatiorakenne, jossa keskiporras on tyhmää ja ymmärtämätöntä, mutta ylimmällä portaalla on vanha viisas mies, joka antaa hyväksyvän nyökkäyksen nuorelle tiikerille. Armeija on aika yksiselitteisesti yleensä negatiivinen ja jäykkä organisaatio, joka noudattaa käskyjä hinnalla millä hyvänsä. He kyllä saavat homman hoitumaan, usein päähenkilöporukan vahingoksi.

Animangassa eikä ymmärtääkseni Japanissa muutenkaan nähdä julkista organisaatiota samalla tavalla tehottomana ja negatiivisena asiana kuin jenkeissä. Miksi nähtäisikään, sehän on kunnia palvella kansalaisia. Julkinen puoli ei muutenkaan ole suuressa roolissa, zaibatsut ja niiden kuvitteelliset nykyjohdannaiset ovat huomattavasti enemmän esillä. Ja animanga ei tietenkään voi oikein esittää amerikkalaista oikeistolaisuutta, koska se on jenkkien ja heitä ihannoivien juttu. En tiedä Japanin politiikasta tarpeeksi, että osaisin sanoa, yrittääkö animanga aivopestä meitä jollakin muulla kuin oikeistolaisella maailmankuvalla. Suojautumiskeino on kuitenkin selvä: harrastakaa kaikkea viihdettä monipuolisesti.

Kategoria: Psykologia