Talvi 2015 Päätös

Hyvät

• Saekano
• Cross Ange
• Log Horizon
• Shirobako
• Yowamushi Pedal

Keskinkertaiset

• Idolm@ster: Cinderella Girls
• Death Parade
• Yurikuma Arashi
• Dog Days S3
• Kantai Collection

Huonot

• Aldnoah.Zero

Dropped:

• Koufuku Grafiti

Cross Angessa ja Aldnoah.Zerossa molemmissa soi kiva musiikki kun supermechat tappelivat. Molemmissa oli myös yllättäviä juonenkäänteitä. Kuitenkin vain toinen näistä yritti olla uskottava. Cross Angessa ei ole juurikaan väliä, mitä taisteluissa tapahtuu, koska niihin mennään aina pyssyt laulaen. Aldnoahissa taas suunnitellaan operaatioita pitkään ja annetaan ymmärtää, että ollaan sodassa ja tämä on oikea armeija. Tällöin alkaa tosi pahasti tökkiä, kun taistelut ratkeavatkin supermechapäristelyllä, sotilaat tekevät jotain ei-sotilaallista tai tulivuori räjähtää.

Aldnoahin lopputaistelussa ei ollut mitään järkeä; kaikki osapuolet toimivat mahdollisimman epäloogisesti, jotta paska saataisiin päätökseen. En tiedä mikä oli typerintä – se, että taistelu jatkui molempien osapuolten toimesta antautumiskäskyn jälkeenkin, kuutukikohdan räjäyttäminen vai se, että Slainen apureiden ”pelastusretki” onkin vain typerä itsemurhahyökkäys vihollisen tukikohtaan. Jotta paska saataisiin edes jotenkin päätökseen. Tai ylipäätään hajotti sarjan yleinen epäloogisuus, kuten se, miten yhtäkkiä Maan joukoista olikin vastusta supermechoille.

Suurin synti Aldnoahissa tietysti on se, että se unohti hahmonsa. Ja niin unohti katsojakin, sillä suurin osa hahmoista oli täyttä kuraa. Puolet hahmoista unohdettiin lopussa eikä päähahmoillekaan saatu mitään järkevää saati tyydyttävää lopetusta. Cross Ange näytti, ettei hahmoille tyydyttävän lopun saaminen ole niin vaikeaa: sivuhahmotkin voi vain laittaa laulamaan karaokebaariin lopussa, ja katsoja on onnellinen ja tyytyväinen. Henkilökohtaisesti eniten vitutti Aldnoahissa Versin ritareiden kohtelu. Ilmeisesti ylimielisyys oikeutti siihen että ritareita pystyi teurastamaan tuosta noin vain ilman sen kummempaa selittelyä. Kakkoskausi, jota ei olisi tarvinnut tapahtua.

Cross Angen taas piti tapahtua. Code Geasseja, Valvraveja ja Cross Angeja ei ole vielä liikaa tässä maailmassa. Sunrise otti ilmeisesti oppia Valvravesta, joka oli liian paljon Gundamia ja mechaa paradioivaa, jotta se olisi suurempaa yleisöä miellyttänyt, ja askel Code Geassia päin oli täysin oikea siirto. Sarja oli kuitenkin riittävän erilainen, jotta homma tuntui tuoreelta eikä toistolta.

Luin animeblogista, että Kancolle-anime oli pelin pelaajien keskuudessa ilmeisesti huono, koska ei tarpeeksi minun laivavaimoani. Animen rakentaminen yhden hahmon ympärille oli kuitenkin toimiva ratkaisu, ja Kancolle oli oikein kiva katsottava. Jos oltaisiin lähdetty sille linjalle, että jokainen laivatytär olisi saanut oman jaksonsa ja Amiraali olisi ollut kasvojen kanssa mukana, olisi Kancolle ollut vain yhdentekevä haaremianime. Nyt Kancolle oli ihan kiva Strike Witches -animu, paitsi että tytöt ja toiminta oli parempaa.

Death Parade kuuluisi oikeastaan hyviin, mutta viimeinen jakso tiputti sen keskinkertaisiin. Sarja ei lähtenyt tuomio per viikko -linjalle vaan ajoikin suurempaa juonikaarta. Edellä mainittu olisi mielestäni ollut parempi ratkaisu. Ja koska tämän suuren juonikaaren päätös oli hätiköity vika jakso, ei sarjaa pysty hyväksi luokittelemaan. Finaalia kohtaan oli pedattu suuret odotukset, mutta ne lunastettiin vain toiseksi viimeisen jakson luistelukohtauksessa. Tätä sarjaa olisi katsonut pidempääkin, tuomioiden seuraaminen oli kuitenkin sarjan parasta antia.

Pyöräpoikien vauhti kiihtyi ja ylämäki jyrkkeni siihen malliin, että sarjasta tuli urheiluanimein urheiluanime ikinä. Tämä on yllättävää, sillä pyöräily ei ole tiimilaji siinä missä koris, lentopallo tai jenkkifutis. Tunteiden palo on kuitenkin todellista ja ylämäki ei lopu koskaan, mutta teen sen tiimini vuoksi. Se, mikä nostaa pyöräpojat muiden yläpuolelle, on kuitenkin vastustajat. Kilpailijoiden tarinat saadaan mukavasti osaksi tarinaa, kun pyöräillessä on aikaa rupatella. Ja kun kastista löytyy tuulten jumalaa ja kuolleen äidin kostajaa, taistelussa maaliviivasta on tarjolla palavaa poikasydäntä. Suosittelen, vaikka tosimiehet katsovat edelleenkin vain Ippoa ja Slam Dunkia.

En alkuvaikutelman perusteella tykännyt jokaisesta tuhkimotytöstä, mutta sitten sieltä tulikin jokaisen oma jakso ja kaikkiin rakastui. En ymmärrä miksi Idolm@ster maistuu aina vaan, mutta Love Live piti dropata jo alkuunsa. Love Liven tytöissä ei ole vikaa, tunnen heidät varsin hyvin kun tuli School Idol Festivalia pelailtua. Proidolit ovat ilmeisesti paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa tai sitten Love Live on vaan niin korostetun epärealistinen – eivät tyttölaumat pärjää jos heistä ei ole huolehtimassa luotettava mieshenkilö.

Yurikuma Arashi aka lesbokarhut aka happokarhut oli aika hapokas ja lesbo anime. En tykännyt. Syy on luultavasti siinä, että hahmojen suhteet perustuivat siihen, että joku löytää jostain jotain ja hahmot rakastavat tosiaan ikuisesti täydellisesti tämän perusteella. Sumikan hiuskoriste löydettiin, haavoittunut karhu löydettiin ja hunajapurkki löydettiin, kaikki palautettiin omistajilleen, ja tämän perusteella olisi pitänyt niellä hahmojen väliset elämää suuremmat suhteet. Tyylikäs sarja oli, tykkään Ikuharan tyylistä, mutta ei Yurikuma ole edes puolikas Pingurumpu saati Utenaan verrattavissa. Sarjan viesti tuntui olevan, että rakkaus on monenlaisia asioita, mikä on aina kiinnostavaa. Mutta jotenkin siitäkin jäi jotain uupumaan. Näkymättömässä Myrskyssäkin oli potentiaalia, mutta ei siitäkään sitten saatu sen enempiä irti, joten sarjan anniksi jäivät tanssivat karhut ja kivat lesboilut.

Haaremianimet ovat pitkään jo olleet siinä pisteessä, että ne on pakko toteuttaa erikoisesti jos meinaa myydä enemmän kuin kaksi levyä. Saekano on klassista haaremia, eli meillä on nörttipoju, twintails-tsundere, aikuinen nainen kypsään makuun, rempseä urheilijatyty ja sitä rataa. Tytöissä on erikoisuutena normotyty, joka toimii niin hyvin, että kantaisi sarjan yksinkin. Tähän päälle vielä #vainotakujutut, niin Saekanosta muodostuikin yksi kauden parhaista sarjoista. Viimeinen jakso Mogra-bileineen (tuttu mm. /a/:sta jossa liveseurataan striimiä) ja anicovereineen oli myös sarjalle sopiva ja hyvä loppu.

Muista jatkokausista ei ole paljoa sanottavaa. Dog Days S3 oli parempi kuin edelliset kaudet, koska tämä sarja tietää mitä tekee. Erityisesti ilahduttaa, kun tylsä dogdaysjäbä sai vähemmän ruutuaikaa ja keskityttiin olennaiseen eli koiruli-, kissuli- ja oravulitytyihin. Log Horizonissa oli astetta tylsempi arc tyyliä Nuorten Suuri Seikkailu, mutta onneksi lopussa vedettiin taas kovempaa vaihdetta silmään, niin että näkisin vielä mielelläni kolmannenkin kauden.

Kategoria: Kaudet