Chuunibyou

Chuunibyou on nyt kovassa huudossa kiitos animesarjan Chūnibyō Demo Koi ga Shitai!. Aikaisemmin chuunibyouta on esitelty sellaisissa mestariteoksissa kuin Ore no Imouto ja Steins;Gate. Minulta on toivottu tämän ilmiön analysointia, sillä chuunibyouhan tarkoittaa vapaasti suomennettuna kasiluokkalaisen syndroomaa ja sitä on luonnehdittu mielenterveyshäiriöksi. Voin heti alkuun todeta, että sitä se ei ole, koska se on ainakin näillä kolmella esimerkkihenkilöllä tietoista toimintaa. Eikä japaninkielisen kirjoitusasun 中二病-kanji (ilmeisesti) liity psykiatrisiin mielenterveyshäiriöihin.

Jotta voitaisiin analysoida jotain asiaa, niin se on ensin määriteltävä. Tässä tulee hankaluuksia, sillä pitäisikö analysoida animehahmoja vai syndroomaa esimerkiksi sen perusteella miten se ilmenee 3D-maailman puolella, josta se on alkunsa saanutkin? Saamani käsityksen mukaan chuunius koskee hyvin monen lukijani menneisyyttä, joten lienee paikallaan käsitellä ihan reaalimaailman ilmiötä. Aiheesta on väännetty kirjakin ja chuunit jaotellaan kolmeen kategoriaan:

DQN (DQN系, dokyun kei)
Pretends to be anti-social or acts like a delinquent when in fact he or she is not or cannot become like either one. Tells made up stories about gang fights or crimes, or boasts and pretends to know about that subculture. ”DQN” is slang for ”antisocial person” or ”annoying delinquent”.

Subcultural/Hipster (サブカル系, SubCul kei)
Prefers non-mainstream or minor trends and establishes themselves as being special. People of this type do not really love the subculture itself but rather strive to obtain the ”cool” factor by not having the same interests as others.

Evil Eye (邪気眼系, Jyakigan kei)
Admires mystical powers and thinks that he or she has a hidden power within them as well. It is this trait that they create an alias specifically for said power. This is also known as the delusional type.

Kaksi ensimmäistä kategoriaa ovat melko selkeitä ja yleisiä. Kovikset retostelevat rohkeudellaan eli kuinka keulittiin mopoilla karkuun ja sekoiltiin kännissä. Pääsyyt tähän ovat näin erittäin tiivisti sanottuna heikko itsentunto ja identiteetin etsiminen. Hipsterit on vähän huono määritys tokalle kategorialle, tuo alakulttuuri on kuvaavampi termi. Eli siis haetaan tukea ja etsitään identiteettiä esimerkiksi musiikkimaulla, harrastustoimintaan kuulumisella, urheiluporukalla, you name it. Varsin tavanomaista nuoren käytöstä, myönnän itsekin syyllistyneeni tähän.

Kukaan ei myöskään synny hyvällä itsetunnolla, joten voisipa jopa todeta että kaikki ihmiset ovat chuuneja. Ja näinhän se myös alussa todetaan, tämä on sallittua kasiluokkalaisille, mutta ei sitä vanhemmille, eli kyse on siitä kuka on juuttunut tähän vaiheeseen. Ympärille katsomalla voi todeta että aika moni harrastaa vielä kännisekoiluja aikuisiälläkin tai kuuluu erittäin vahvasti johonkin porukkaan tai suorastaan laumaan. Identiteetin etsiminen onkin venynyt nykyisin huomattavan pitkälle, koska myös nuoruusikä on pidentynyt jopa 30-vuotiaaksi asti ja eri rooleja on tarjolla runsaasti. Moni asia mikä ei ennen ollut mahdollista onnistuu nykyisin. Ei ennen tarvinnut hirveästi miettiä kummasta sukupuolesta valitsee elämänkumppanin kun väärästä valinnasta päädyit vankilaan. Eikä hirveästi tarvinnut koulutusvaihtoehtoja miettiä kun niitä mahdollisuuksia ei ollut.

Tässä voisi käyttää erään viisaan miehen luokittelua, joka jakaa identiteetin kivasti nelikenttään. Identiteettiä etsitään ja sitten siihen sitoudutaan. Jos ei ole etsitty eikä sitouduttu niin identiteetti on epäselvä. Etsinnässä nuori kokeilee eri vaihtoehtoja ja etsinnän päätyttyä olisi tarkoitus löytää se oma itsensä ja sitoutua siihen, jolloin puhutaan saavutetusta identiteetistä. Jos etsintävaihetta ei ole vaan nuori omaksuu identiteetin valmiina esimerkiksi vanhemmiltaan niin puhutaan lainatusta identiteetistä. Ei ole mitään takarajaa milloin identiteetin pitäisi olla etsitty ja siihen sitouduttu, ja kuten havaittu, kaikki eivät siihen edes pääse. Ilmeisesti Japanissa sen pitäisi olla kasiluokan jälkeen valmista. Japanissa toki on paljon selkeämmät polut elämällä kuin länsimaissa, mutta onko suvun yrityksen jatkaminen oikeasti oman pohdinnan tulosta vai onko se vain lainattua? Mutta tämä menee jo on toisien animeiden puolelle, sillä Chuunissa kyse on tuon etsintävaiheen hauskasta kuvauksesta eikä niinkään vakavasta identiteetin pohdiskelun ja saavuttamisen kuvaamisesta.

Kolmas kategoria on se, mitä meidän anime-esikuvamme harrastavat. Chuuni on muodostunut kuvaamaan juurikin tätä Evil Eye -kategoriaa. Voihan esimerkiksi noita Crowsin poikia kutsua myös chuuneiksi, ja he ovatkin erinomainen esimerkki ykköskategoriasta. Pojat uhoavat ja tappelevat aikansa ja sitten kasvetaan aikuiseksi ja mennään töihin ja lopetetaan lapsellinen tappelu. Tämä on yleisesti hyväksyttyä. Kakkoskategorian merkkivaatteisiin pukeutuminenkaan ei aiheuta sen kummempia ihmettelyitä muuta kuin vanhempien kohdalta, että miten niihin voi upota niin paljon rahaa. Miksi joku sitten valitsee tämän Evil Eye -kategorian identiteetin etsintätavaksi ja miten se eroaa noista kahdesta muista tavasta, jotka ovat huomattavasti hyväksytympiä tapoja?

Suurin osa otakuista on ollut luultavasti tätä Evil Eye -kategoriaa, koska tämä painottaa mielikuvitusta ja sitä ettei tarvitse hengata muiden ihmisten kanssa. Ja huom. nimenomaan otakuista eli animen katsojista, koska japaniernuushan on selkeästi kakkoskategorian alakulttuuri. Kategoriat ovat tietysti kategorioita ja käytännön elämässä joku voi kuulua näihin kaikkiin eikä yhteen kuuluminen sulje toista kategoriaa pois. Puhtaita yhden kategorian tapauksia löytyy ainoastaan tuosta kirjasta ja fiktiosta.

Evil Eyessä itseä suojelevana elementtinä toimii siis jokin salaisuus. Salaisuutta kehitellään pitkälle ja siitä fantasioidaan. Normaalielämässä tämä tapahtuu oman pään sisällä tai nykyisin myös internetissä anonymiteetin suojin ja animessa sitten hyvinkin räväkästi myös ulkoisesti. Hesarissa oli muuten tähän liittyvä kolumni äskettäin. Kolumnistin ystävä oli lukenut Jungin elämänkerran. Tuossa kolumnissa käsitellään sitä kuinka Jung piilotti paperinuken ullakolle ja kyseinen nukke oli hänen täysin hänen vallassaan, kukaan muu ei tiennyt siitä. Salaisuus antoi voimaa pikku-Jungille. Kolumnissa ei kerrota että Jungin isä oli ahdasmielinen maalaispappi, se on kaiketi yleistietoa. Jungilla oli lievästi sanottuna erittäin vilkas mielikuvitus. Hänellä oli hyvin monenlaisia fantasioita (muun muuassa linnoista), jotka suojelivat häntä elämältä, joka oli tylsää ja rajoitettua älykkäälle Jungille. Jung käy elämänkerrassaan paljon näitä fantasioita läpi ja kuinka ne auttoivat häntä kehittymään.

Jos tulkitsemme Evil Eye -kategoriaa salaisuuden kautta, niin sen käyttäminen on erittäin yleistä. Esimerkiksi ”Sä et tiedä musta mitään”-kaltaiset IRC-galleria -yhteisöt viittaavat juuri siihen, että ihmisellä on joku salaisuus mitä muut eivät tunne ja tämä salaisuus antaa voimaa. Kun maailma kiusaa ja haukkuu niin voi suojautua ja neutralisoida haukut sillä, että syvältä sisimmästä löytyvät ne oikeat ja todelliset ajatukset, joita muut eivät voi tietää ja siksi heidän haukkunsa ovat pätemättömiä ja vääriä. Kylmä totuushan valitettavasti on, että tuo ei pidä paikkaansa, ja aikuiseksi kasvaminen onkin sitä, että joutuu tuollaisista suojakeinoista luopumaan ja hyväksymään että olinpa muuten ihan oikeasti täysin perseestä.

Näkisin kuitenkin Evil Eye -kategorian laajemmin eli liittäisin siihen tuon rikkaan mielikuvituksen. Fantasiointi on laajaa ja kokonaisvaltaista. Delusion viittaa siihen, että nämä fantasiat myös näkyvät. Eivät tietenkään sillä tavoin, että niihin uskoo täysin tosina, mutta niin tosina että ne tuodaan myös mielen ulkopuolelle. Jungilla, Hesarin kolumnistin kaverilla ja parilla tunnustuksen tehneellä tuttavallani ne näkyivät kirjoituksina ja piirustuksina eli pöytälaatikoissa sivuina, joita ei ole tarkoituskaan ainakaan siinä ikävaiheessa näyttää kellekään. Nykyisinhän noita kuvitelmia voi jakaa internetin turvin rauhassa. Jos noita fantasioita menee kaverille näyttämään ja kaveri ei osoittaakaan ymmärrystä, niin kaveri voi katsoa kieroon ja seuraava koulupäivä voi olla kuumottava. Animen hahmot harrastavat tätä samaa, mutta erityisesti he vievät homman astetta pidemmälle ja myös pukeutuvat ja käyttäytyvät fantasioidensa mukaisesti.

Mutta miksi sitten Evil Eye? IRC:ssä joku tiivisti näin:

< anonymous> mun oma diippu analyysi chuunibyou-syndroomasta: kun yhdistetään aktiivinen mielikuvitus, hieman keskimääräistä skitsoidimpi persoonallisuus ja ~14v ikä saadaan chuu2

Juurikin näin. Tarkennuksena tosin että skitsoidi persoonallisuus yhdistyy vilkkaaseen mielikuvitukseen. Tässä kuitenkin mennään vaarallisille jäille. Jos käyttää skitsoidi-termiä, niin suurin osa luultavasti tietää tai ainakin googlaa persoonnallisuushäiriöt sivun esille. Tässä yhteydessä lähestyminen ei ole psykiatrinen vaan psykoanalyyttinen. Psykoanalyysissa persoonallisuudet voidaan hahmotella neljään luokkaan: skitsoidi, depressiivinen, pakkoneuroottinen ja hysteerinen. Näillä on tietysti yhteyttä psykiatrisiin diagnooseihin, mutta kyse ei ole häiriöistä vaan siitä että kaikki ihmiset ovat jotain näistä. Ja huom. kyseessä on taas teoreettinen luokittelu, eikä puhtaita tapauksia ole. Depressiivinen persoonallisuus ei siis tarkoita että ihmisellä on masennus. Kyseessä on pikemminkin tapa, jolla ihminen kohtaa todellisuuden ja hallitsee sen kaaosta. Pakkoneuroottinen on esimerkiksi erittäin kaavamainen ja luottaa suorittamiseen eli vain se on arvokasta mitä saa aikaiseksi. Hänelle kaikki on välttämätöntä tekemistä ja esimerkiksi kilpailutilanteessa vain voitolla on väliä, muuten on arvoton.

Skitsoidin tapa selvitä elämässä on suorittamisen sijasta etäännyttää itsensä muista ihmisistä. Kontaktien välttely, tunnekylmyys ja pidättävyys ovat tunnusomaisia. Ihminen suojautuu omaan maailmaansa ja korvaa yhteisen todellisuuden omilla ajatuksillaan. Ulkopuolella oleva maailma jää vieraaksi ja sitä kuvataan ilottomaksi, yhdentekeväksi ja harmaaksi. Skitsoidinen persoonallisuus muodostuu tunnekylmässä lapsuudessa, jossa suhteita ei ole, mutta sen sijaan tilaa löytyy paljon mielikuvitukselle ja ajatusmaailmalle. Aiemmin jauhoin skitsofreniasta ja kuinka skitsoidi on sen esiaste ja kuinka otakut ovat skitsoideja. Evil Eye -chuunit sopivat hyvin tähän porukkaan, mutta heidän toimintansa on tietoista toisin kuin mielenterveyshäiriöistä kärsivillä. Se on myös loogista, vaikka ei ehkä ulkopuoliselle, koska logiikka noudattelee sisäisen maailman loogisia sääntöjä.

Skitsoidinen ihminen käyttää eri rooleja välttääkseen todellista kohtaamista ihmisten kanssa, mikä sopii erittäin hyvin näihin meidän Kuronekoihin, Maddo Scientisteihin ja Dark Flame Mastereihin, jotka ovat tästä ääriesimerkkejä. Rurihan vetää Kuroneko vaihteen päälle kun keskustelu OrenoImoutomanin kanssa käy liian läheiseksi. Mutta skitsoidinen persoonallisuustyyppi ei ole ainoa joka käyttää rooleja, vaan myös hysteerinen persoonallisuus käyttää eri rooleja tai pikemminkin naamioita saadakseen huomiota ja peittääkseen oman persoonansa. Animen esimerkeistä ehkä Maddo Scientisto vetää rooliaan huomion takia, mutta Kuronekon kohdalla kyseessä on selkeästi suojautuminen.

Skitsoidinen eräänlainen tyhjyys ulkopuolisen maailman suhteen aiheuttaa myös sen, että hän projisoi muihin ihmisiin paljon kaikenlaisia mahdollisia luuloja. Ihmiskontaktien puuttuminen aiheuttaa sen, että toisin ihmisiin ladataan paljon pelkoja. Luultavasti tämän takia ne paperit jäävät sinne pöytälaatikkoon. Projektiota harrastavat tietysti muutkin ihmistyypit, mutta eri tavalla. Hysteerikko odottaa muilta huomiota ja rakkautta ja projisoi esimerkiksi ”Se Oikea”-tyyppisiä kuvitelmia muihin. Depressiivinen taas olettaa, että muut ihmiset haluavat hänen uhrautuvan ja pitävät häntä taakkana. Pakkoneuroottinen taas projisoi omat huonot puolensa muihin, koska hänen täytyy olla voittaja ja muut ovat väärässä. Tämänkaltainen projisointitapa on esimerkiksi enemmänkin DQN-kategoriaan kuuluvaa, jolla oikeutetaan omaa epäsosiaalista toimintaa. Depressiivinen haluaa uhrautua jonkun alakulttuurin hyväksi ja hysteerinen etsiä alakulttuuriryhmistä huomiota. Voisi siis hyvin ajatella, että nimenomaan skitsoidinen persoonallisuus yhdistyy tähän Evil Eye -kategoriaan.

Anime-esimerkeistä Kuroneko kuuluu selvästi tähän porukkaan jolla on vaikeuksia ihmissuhteiden kanssa ja tykkää eristäytyä, ainakin kodin ulkopuolella. Haganain Kobato on luultavasti paras esimerkki, sillä hänestä tiedämme että äiti on kuollut, isä kiireinen bisnesmies ja Haganaiman on myös sosiaalisesti derp, jolloin mielikuvitukselle on tosiaan jäänyt paljon tilaa. Chu2koin tyyppien menneisyyttä emme tiedä ja se onkin huomattavasti kevyempi sarja kuin nämä muut. Heidän kohdallaan chuunius toimii lisämausteena elämälle. Steins;Gate tekee ikävän poikkeuksen, sillä Okabe ei harrasta chuuniutta itsensä takia. Chuuniroolin vetäminen toisen vuoksi vaatii henkistä kypsyyttä. Okabella on myös ystäviä ennestään, joten hän poikkeaa myös tällä tavoin muista chuuneista. Yhteistähän näille animeille on, että nämä skitsoidit oppivat ulkopuolisesta maailmasta ja saavat luotua merkityksellisiä ja aitoja ihmissuhteita muihin ihmisiin, vaikka nämä muut ovat myös aika sekalaista porukkaa. Mutta niin se käy.

Kirjallisuuden puolella kuuluisin chuuni on tietysti Don Quijote. Kaveri lukee liikaa ritarikirjoja ja sitten lähtee taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, tosin tuo tuulimyllykohtaus on vain pari sivua. Mielenkiintoisempaa on, kuinka moni lähtee hänen ritarileikkeihinsä mukaan tai kuinka tyyppi tulee melkein tappaneeksi ihmisiä kuvitelmissaan. Kirjassa ei kuitenkaan yksiselitteisesti ilmaista miksi kartanon herra noin vaan sekoaa. Luultavasti hän vanhuuden päivillään tajusi jotain ja lähti viimeiseen seikkailuunsa. Kirjassa tosin keskitytään kertomaan muiden ihmisten kohtaloita joihin Don Quijote ohi mennen sotkeutuu, eikä häntä itseään kuvata sen enempää. Hänet kuitenkin kuvataan hyvin älykkääksi ihmiseksi, joka on siihen asti elänyt normaalisti, eli hänen nuoruudestaan ei sen enempää kerrota. Itse kirjailijan eli Cervantesin elämä oli muuten hyvinkin värikäs ja surkea.

Miten ja milloin chuunibyousta parantuu? Aikaisemmin tulikin jo esille, että silloin kuin hyväksyt itsesi ja lopetat suojautumisen. Sivujen repiminen ja polttaminen on vain välttelyä. Ei niitä kenellekään tarvitse esitellä, mutta jos joudut huutamaan itsellesi MUISTOT MENKÄÄ POIS kun yläasteajat palaavat mieleen jostain syystä, niin et ole luultavasti oikein vielä kohdannut menneisyyttäsi etkä pysty käsittelemään sitä neutraalimmin. Salaisuuden antamaan voimaan turvautuminen loppuu kun ulkomaailmaa ei koe niin uhkaavana, että sen kohtaamiseen tarvitsisi apuja tai suojaa. Tämä voi tarkoittaa joko sitä, että on yksinkertaisesti opetellut ne asiat jotka ennen tuottivat ahdistusta esimerkiksi ihmisten kohtaamisen, tai sitten on oppinut hyväksymään, että on sosiaalisesti kyvytön ja ihmisten kanssa kohtaamiset menevät päin helvettiä, mutta se on ok, eikä haittaa.

Parantuminen ei ole siis yhteydessä siihen, että lopettaisi chuunimaisen käytöksen. Kirjailijat tekevät rahaa jakamalla fantasiamaailmojaan muille. Chuunimaista käytöstä ei edes kannata lopettaa jos se tarkoittaa sitä että tappaa mielikuvituksensa. Myös DQN-käyttäytyminen siirtyy mopolla hurjastelusta autolla hurjasteluun. Chuuniudesta ei ehkä voikkaan parantua, koska vaikka olisi saavuttanut identiteetin, niin se ei ole mikään pysyvä ominaisuus vaan muuttuva kokonaisuus, johon vaikuttavat elämän tapahtumat. Identiteettiään on hyvä tarkastella palaamalla ja muistelemalla etsintäaikojaan ja varmistaa että saavutettu identiteetti on edelleen pitävä.

Tässä yhteydessä tulee muuten ero nostalgioiden välillä. Identiteettiään etsivä ihminen käyttää sanaa nostalgia eri tavalla kuin identiteetin saavuttanut henkilö. Saavuttaneelle kyseessä on muistelu kun taas etsivälle nuorelle nostalgia tarkoittaa lapsuuden tarkastelua ja sen varmistamista että aikaa on kulunut eikä tässä olla enää lapsia. Esimerkkeinä tästä on, kun 15-vuotias tokaisee että onpas tämä nostalginen bändi kun kyseessä on toissavuoden musiikkia. Kun vanha parta sanoo puhuu nostalgisesta musiikista, hän tarkoittaa vähintään yli 10 vuoden takaista musiikkia. Aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret nimenomaan hakeutuvat usein varhaisnuoruuden ajan musiikin, kirjojen ja pelien ääreen, kun taas aikuiset oikeastaan vain törmäävät vanhoihin juttuihin. Chuunimaisessa käytöksessä voi olla kyse siis myös tästä kehityksellisestä prosessista kun leikitään ja pelataan Megamania. Kun aikuinen muistelee Megamania niin se on Okkusenman-biisin kaltaista haikeaa hartautta menneitä vuosia ja tovereita kohtaan, tosin onhan tuossakin tietty ”mitä jos”-elementti. ”Jonnet ei muista”-huutelussa onkin kyse siis tästä ilmiöstä ja siitä, että erottaa itsensä tiettyyn ikäpolveen kuuluvaksi eli sitä identiteetin vahvistamista. Aikuisten eli identiteetin saavuttaneiden ei pahemmin tarvitse tuollaista huutelua harrastaa.

Chuunimainen kuten muukaan murrosikäisen käytös ei ole toivottavaa aikuisiässä. DQN:n epäsosiaalinen käyttäytyminen on hyvin haitallista eikä se sokea laumaan kuuluminenkaan itsenäisyyden ja vastuun pakoilun kustannuksella tai itsensä eristäminen muita ihmisistä fantasiamaailmojen avulla ole myöskään kovin rakentavaan käyttäytymistä. Kyse onkin siitä, että nämä käyttäytymiset muuttuvat yhteiskunnan hyväksymään muotoon. Epäsosiaalista käyttäytymistä ei hyväksytä juuri ollenkaan ja Evil Eye -tyyppejä katsotaan pahasti kieroon. Alakulttuuriin kuuluminen onkin näistä ainoa hyväksytty muoto, mutta eipä niitäkään tyyppejä kovin hyvällä katsota jotka asuvat omassa erityisessä tornissaan ja tuomitsevat sieltä muita. Näin kunnallisvaalien aikana tulee pakosti mieleen eri puolueet, mutta lähinnä vain puolueiden nuorisojärjestöt edistävät sokeasti omaa maailmaansa ja haukkuvat toisia pahoiksi porvareiksi tai kommunisteiksi. Mutta on siellä aina muutama aikuinen joka vastaa henkiseltä tasoltaan kasiluokkalaista. Apple-fanipojat tulevat myös mieleen, vaikka Apple on kauan sitten menettänyt sen aseman, että se ei olisi mainstreamia. Coolius on kuitenkin pysynyt, ja Applen tuotteilla saa itsensä identifioitua erityiseen, muita parempaan ryhmään ja Apple tietysti tukee tätä mielikuvaa. Apple-käyttäjistä on tietysti suurin osa sellaisia jotka käyttävät Applen tuotteita sen takia, että ne ovat hyviä ja käteviä, mutta sitten on se porukka joka käyttää Applea identiteetin apuvälineenä ja tuovat tämän selkeästi ilmi. Alakulttuurin kohdalla käykin luultavasti niin, että vaikka musiikin kuuntelu jatkuu, niin ne bändipaidat jäävät jokapäiväisestä käytöstä pois eikä tarvitse aina puhelinta esille ottaessa mainita, että ”TÄÄ ON MUUTEN UUSIN IIIPHOONE”.

”Kasvoin animesta ulos”-ilmiöstä on hyvä muistuttaa tässä välissä. Olen tokaissut että animesta ei kasveta ulos ja tällaiset henkilöt eivät ole koskaan animea tuntenetkaan. Kyseiset henkilöt ovat näitä ketkä ovat identiteetin etsinnässään vain tulleet käymään animen tai japanilaisuuden puolella. Jos on identiteettinsä saavuttanut ja siihen kuuluu anime ja japanilaisuus, niin siitä ei luovuta tai kasveta ulos, mutta ei siitä tarvitse erityisemmin huutoakaan pitää. Jotenkin tähän tapaan.

Tuo ”tähän ikään mennessä” on hankala ilmaisu, koska se voi olla ihan miltä väliltä vaan ja kuten aikaisemmin todettu, kaikki eivät suinkaan saavuta identiteettiä. Identiteetin saavuttaminen on yhteyksissä elämäntapahtumiin. Jos on jo 18-vuotiaana vakituinen työssäkävijä ja perheenisä niin siinä vaiheessa voi olla jo identiteetti hallussa. Jollakin kestävät opinnot ja työn aloittaminen 30. ikävuoden paikkeille. Jossain parinkymmenen ikävuoden paremmalla puolella on luultavasti identiteetti useimmilla hallussa, eli vähän hahmotelmaa siitä kuka on ja mitä haluaa tehdä. Selvää kuitenkin on, että chuunimainen käytös ei rajoitu vain 14. ikävuoteen vaan voi hyvin jatkua sinne 20. ikävuoden tienoille.

Jos chuunimaista käyttäytymistä jatkuu yli murrosiän niin, että se häiritsee muita ihmisiä ja ennen kaikkea se ei enää toimi kehityksellisenä keinona vaan pikemminkin puolustautumiskeinona, voidaan puhua jo syndroomasta tai sairaudesta, josta olisi hyvä päästä irti. Animehahmot, vaikka ovatkin yli-ikäisiä, ovat harvoin esittäneet asiaa tässä valossa. Pikemminkin chuunimainen käytös tuo lisämaustetta heidän elämäänsä ja tuohan se tietysti lisämaustetta myös oikean elämän puolella. Yleensähän epäsosiaalista eli lakeja tai ainakin hyviä tapoja rikkovaa käytöstä perustellaan juuri vapauttavalla irtiotolla. Tähän verrattuna Pimeyden Liekki Mestarin hetkellinen larppaaminen on vähemmän kielteistä. Jos yhdistämme Evil Eye -käyttäytymisen mielikuvitukseen ja sitä kautta luovuuteen niin sehän jopa erittäin positiivista.

Hey kid wanna chuuni?

Omaa chuunikäyttäytymistä ei pidä unohtaa tai kieltää. Jos näin tekee, niin luvassa on hankaluuksia chuuniudesta kärsivien kanssa asioidessa kun heitä ei pysty ymmärtämään tai hyväksymään. Paha tilanne on, jos onnistuu jollain kepulikonstilla saamaan omaa jälkikasvua. Kun juniori pääsee chuuni-ikään, niin hänen chuuniuttaan voi olla vaikea käsitellä kun se palauttaa omatkin muistot mieleen. Jos on aikoinaan hakannut omaa päätään seinään chuuniuden takia, niin voi käydä sellainen, että yrittää hakata chuuniutta pois juniorista myös samalla konstilla.

Tämä venyi näköjään aika pitkäksi, osin sekavaksi ja tuntuu että pointit jäi sanomatta. Tällaisina hetkinä mietin, että onneksi tämä on blogi ja tämänkin voi julkaista ilman suuria omantunnon tuskia, koska varmaan joku joskus tästä jotain irti saa jossain kohtaa ja se riittää.

Kategoria: Psykologia