Japanin uskonnosta
Japanin uskonnollisuus on tiivistettävissä siihen, että siinä on pintapuolisesti paljon kaikkea, mutta pohjimmiltaan ja syvälliseltä tasolta jotain täysin omaa. Suomalaisia kristittyinä kiinnostaa mitkä seikat erityisesti poikkeavat meidän totutuista kaavoista ja ajatusmalleista.
Kuten tiedämme temppelityttöjen ”mikojen” velvollisuuksiin kuuluu temppelialueen lakaisu, demonien karkottaminen, mahjongin peluu, teen juonti ja symmetrinen telakointi
Japanilaisille yhteisökulttuurille individualismi on tietysti vierasta. Näin ollen henkilökohtainen, yksilön suhde jumalaan on outo ajatus. Uskonto on Japanissa yhteisöllistä, koska koko japanilainen elämä kietoutuu shintolais-buddhalaiseen vuoden kiertoon. Tästä syystä hyvin harva japanilainen kääntyy mihinkään yksilölliseen uskontoon. Yksilöllisten halujen ja pyrkimysten sijasta tärkeämpää on uhrautuvuus kotona, koulussa ja töissä.
Japanilaiset vierastavat myös ajatusta siitä, että jumalalta on saatu oikeus käyttää luontoa ja eläimiä tai ylipäätään ajatus ihmisen ylemmyydestä muuhun luontoon verrattuna. Japanin uskontoon kun ei kuulu, että ihminen on jumalan oma kuva, jolle on annettu käskyksi täyttää maa. Itämaissa uskonnoissa ihminen on osa luontoa.
Yksi merkittävimmistä eroista tulee kuitenkin rakkauden ja parisuhteen asemassa. Vaikka japanilainen yhteiskunta vaatiikin avioliittoa ehkä jopa enemmän kuin länsimaiset yhteiskunnat, avioliitto ei ole tärkeämmässä asemassa kuin suhde omiin vanhempiin tai sukuun ylipäätään. Kristinuskon lähtökohta ”Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa” on moraaliton yhteisökulttuureissa. Huomattava on tietysti, ettei suomalainen luterilaisuus korosta avioliitto vaan työntekoa ja suku on tärkeää Etelä-Euroopassa, mutta erityisesti amerikkalaisessa yhteiskunnassa parisuhde on tärkeässä asemassa.
Touhoussa tulee hyvin ilmi eri ulottuvuuksien ja maailmojen saman aikainen olemassa olo. Ne eivät ole kaksijakoisen erillisiä kuten länsimaisessa ajattelusssa.
Kristinuskossa on universaali kaikkivaltias jumala, joka tarkkailee ihmisiä kokoajan ja taivaan porteilla tarkistetaan paperit, että aukeaako ovi paratiisin. Japanissa tämä tarkkailu ja tuomitseminen on koko ajan tapahtuvaa, mutta se tapahtuu ihmisten välisessä toiminnassa. Näin ollen ei ole myöskään samanlaista synnin käsitettä kuin kristinuskossa. Synti ei ole ihmisen ja jumalan välinen asia vaan yhteisön asia.
Japanissa ei ole myöskään erillistä ihmisten ja henkien maailmaa. Useat maailmat ja ulottuvuudet ovat olemassa yhtä aikaa. Tämä seikka on hyvinkin helposti nähtävissä jos erehtyy animea katsomaan tai mangaa lukemaan: länsimaisessa viihteestä yliluonnollinen on lähtöisin ihmisten maailmasta (pieleen menneet kokeet, ihmissuhdet ja vamppyyrit aina olleet olemassa, avaruusoliot jne…), animessa taas hirviöt ovat toisesta ulottuvuudesta tai eri maailmat ovat jo valmiiksi sekoittuneet.
(Tämä blogaus oli myös osa kirjoituskurssia. Pääasialliset lähde JYU Japani 2 -kurssi ja Doi-sensei)
Pieniä kommentteja: vaikka yksilön usko(nnollisuus) ei korostu, jumalia/henkiä pyritään kyllä hyvin ahkerasti käyttämään yksilön pyrkimyksiä tukemaan. Esimerkiksi kun tarvitaan apua pääsykokeisiin, käydään sopivassa temppelissä rukoilemassa ja jättämässä uhrilahja, usein tosin vain muodollinen sellainen. Kun homma on hoitunut, kyseistä kamia ei enää tarvita joten se siitä. Säännölliset uskonnolliset menot liittyvät kyllä lähinnä yhteisön juttuihin, mutta yksilötkin hakevat jumalallista taustatukea.
Mitä tulee luontosuhteeseen, oleminen ”osana luontoa” saattaa johtaa luonnon kunnioittamiseen mutta yhtä hyvin myös hälläväliä-asenteeseen. Kun ihminen ei koe olevansa toimistaan vastuussa kuin ja yhteisölleen, hänen ei tarvitse piitata haitasta joka koituu tämän yhteisön ulkopuolisille. Tai sellaisestakaan haitasta, josta yhteisö ei tiedä.
Japanilaiset ilmeisesti uskovat sattumaan ja kamien rukoilu on todennäköisyyksien parantamista ja se on tosiaan yksilöllistä. Ja jos suvun esi-isät lasketaan kameiksi niin onhan heihin henkilökohtaisempi suhde. Tämä ei kuitenkaan oikein vertaannu kristinuskon mentaliteetti, että kaikki tapahtuu jumalan tahdosta ja yksilö saa mitä ansaitsee jumalan armosta. ”Se on hänen ja Jumalan välinen asia” kaltainen ilmaisu puuttunee japanin kielestä.
Eivät japanilaiset tosiaan mitään luonnonsuojelijoita ole. Mutta heiltä puuttuu uskonnon antama oikeutus luonnon riistämiseen ja velvollisuus ”alempien kansojen sivistämiseen”. Japanilaisten piti impearilismikin opetella länsimailta. Eli luontosuhteen erilaisuus ei olisi niinkään kiinni japanilaisten luonnon kunniottamaisesta vaan pikemminkin kristinuskon oikeudesta sen riistämiseen, jota ei kyseenalaisteta ainakaan Raamatun tiimoilta.
無知が憶測になり
憶測が偏見になり
偏見が差別になる
Imperialismin puute selittyy uskoakseni parhaiten eristyneellä sijainnilla ja melko ahkeralla sisällissotimisella. Hideyoshi toki yritti vallata Koreaa kun katsoi asemansa suht turvatuksi, joten ihan tuntematon ajatus ”siirtomaiden” hankkiminen ei ollut.
…kah, unohtui nimi edellisestä viestistä.
Sisällissodat ja saarivaltio eivät ainakaan Euroopassa olleet esteitä imperialismille. Rajapyykkien siirtäminen ei tietenkään ole uusi ajatus, mutta impearialismissa korostui vallattujen aluiden taloudellinen hyödyntäminen ja tätä haavettahan Japani koitti matkien toteuttaa.
Japanihan on muuten melko rauhallinen maa jos verrataan Eurooppaan tai Lähi-Itään joiden historia käydään sotien kautta läpi. Olen pohtinut, että juuri senkö takia sengoku-sarjoja on niin paljon kun se on niitä harvoja kunnon rähinöitä, joita Japanin historiasta löytyy. En sitten tiedä kuinka paljon tästä on uskontoa kiittäminen tai syyttäminen.
Englannin/Britannian asema maantieteellisesti ja kulttuurisesti on ollut sen verran erilainen kuin Japanin, joten siihen tuskin kannattaa verrata… Pieni meri on ennemmin yhdistänyt kuin erottanut. Ja sisällissotiakin siellä on paljon käyty siten että mukana on ollut mannermaata. Euroopan sisällä, sen eri maiden välillä, ihmisten liikkuvuus on ollut huomattavasti suurempaa kuin Japanin ja sen lähinaapureiden. Ja kun Japanissa päästiin sisällissodista ja koitti pitkä rauhan kausi, sulkeutuminen ulkomailta tuskin johtui siitä ettei lisämaa olisi kiinostanut. Ennemmin pelättiin, että oma maa joutuisi jonkun muun saaliiksi. (Sisäinen tilanne ei sekään ollut täysin stabiili joten se vaati hallitsijan huomiota.) Tämä on tietenkin spekulaatiota, mutta jos saatavilla olisi ollut sopivaa ”lebensraumia” niin tuskin japanilaiset olisivat jättäneet tilaisuuden käyttämättä. Ainakin Hokkaido ja Ryukyu-saaret kelpasivat.