Nadia: The Secret of Blue Water
Tämä blogaus on osa viestinnän kurssityötä. Poikkeaa siis jossain määrin normaalityylistäni, mutta olkaapa hyvä arvostelu Nadiasta. (Kuvitusta en kuitenkaan opettajalle asti lähettänyt).
Nadia on siitä mielenkiintoinen animesarja, että siinä yhdisty animemaailman kaksi kovinta nimeä Hideaki Anno ja Hayao Miyazaki, joista jälkimmäinen nimi on tuttu niillekin jotka eivät animea harrasta. Ghiblin Miyazaki on ollut vastuussa alkuperäisestä ideasta ja ohjauksesta on vastannut Gainaxin Anno. Sarja ilmestyi vuosina 1990-1991 ja käsittää 39 jaksoa, joiden kesto on 25 minuuttia. Sarjaa jatkettiin myös elokuvalla, mutta se oli eri tiimin tekemä huonohko rahastusyritys, johon ei kannata kiinnittää sen enempää huomiota.
Tarina pohjaa jossain suhteessa Jules Vernen teoksiin ja erityisesti Kapteeni Nemoon. Tässä korostus ilmaisulla ”jossain suhteessa”, sillä tunnetusti japanilaisilla on hyvin vapaamuotoisia tulkintoja länsimaisista teoksista. Annettakoon tämä kuitenkin heille anteeksi, sillä länsimaisillakin on hyvin vapaamuotoisia tulkintoja samuraista, geishoista ja ninjoista. Nadian kohdalla kapteeni Nemo kärsii kyllä samasta kostonhimosta ja on kuningassukua, mutta hän ei itse kehitä mitään teknologiaa vaan siitä vastaavat muinaiset avaruusoliot. Atlantiksen kadonnut valtakunta saa tässä animessa myös isomman roolin kuin alkuperäisissä kirjoissa. Varsinaiselle perijapanilaiselle mecha-linjalle ei kuitenkaan lähdetä, vaikka scifin painotus on huomattavaa varsinkin sarjan loppupuoliskolla.
Kyseessä on kahden nuoren seikkailutarina. Tarinan alussa pakoillaan jalokivivarkaita, jotka tavoittelevat Nadian kaulakorua ja miespääsankarimme tietysti suojelee tyttöä roistojen ilkeiltä aikeilta. Sitten tavataankin Kapteeni Nemo ja lähdetään Nautiluksen matkaan. Tarinan oikeat pahikset paljastuvat ja heitä vastaan väännetään kättä useaan otteeseen. Loppupäätä kohti mennessä parivaljakko päätyy kahdestaan autiolle saarelle, jossa heidän hahmokehityksensä viedään päätökseen ennen loppuhuipennusta, jossa porukka saadaan kasaan viimeistä taistelua varten ja kaikki mysteerit ratkeavat. Hyvinkin perinteinen kaava, jossa tulee esille monta eri elementtiä: kohtaaminen, entisten vihollisten kanssa ystävystyminen, todellisen vihollisen kohtaaminen, tuen saaminen ja siitä irtautuminen, itsensä löytäminen, aikuistuminen ja päätösten tekeminen.
!peppu nadia
Sarjan ärsyttävin osuus on varmaankin 90-luvun animelle ominaiset ”hauskat” ja ”koomiset” sivuhahmot, joilla tuodaan ”huumoria” sarjaan. Nämä sivuhahmot ovat harvoin millään tavalla hauskoja, mutta ovat monella tavalla ärsyttäviä. Nadiassa koomisina sivuhahmoina on ensi alkuun Nadian lemmikkileijona King, joka saa myöhemmin tuekseen 4-vuotiaan tytön Marien. Tämä kaksikko sitten hauskuttaa katsojaa perinteisellä ylireagoivilla manga-ilmeilyllä, ylikimeillä äänillä ja joutumalla aina vähän väliä pulaan. Nykyisin on lähinnä kiitollinen, että moisista muka-pakollisista elementeistä on pystytty luopumaan.
Koomisen ja hyödyllisen hahmon rajalla liikkuu pahis-mutta-oikeesti-hyviksiä kolmikko, jonka voisi oikeastaan nimetä rakettiryhmäksi Pokemonin mukaan. Heidän päätehtävänsä on ilveily ja ovelat suunnitelmat Nadian kaulakorun varastamiseksi, mutta toisaalta he eivät täysin turhia hahmoja ole pääjuonen kannalta. Taustatarinaa ei heillä kuitenkaan ole muuta kuin kolmikon johtajan osalta, joten eivät he kovin kiinteäksi tarinan osaksi loppujen lopuksi nivoudu. Heidän roolinsa ulkopuolisena osapuolena konfliktissa tuo kuitenkin omaa näkökulmaansa sarjan tapahtumiin. He ovat myös mentorihahmoina sarjanpäähenkilöille toimittaen eräänlaista vanhemman sisaruksen tai kaverin roolia.
Sarjan pääantia on siis Nadian ja miespäähenkilö Jean suhde ja aikuistuminen, joka kehittyy hitaasti, ei niinkään varmasti, mutta jotenkin kantaen läpi koko sarjan. Hyvänä lisänä toimii kapteeni Nemon hahmo ja hänen menneisyytensä, sekä Nemoon rakastunut perämies Electran suhde. Pahikset eivät ole kovin kummoisia, mutta maailmanhallitsemissuunnitelmineen ja maskeineen he ovat oikein toimiva ratkaisu.
jean jean JEAN ;____; Päähenkilö joka kerrankin osaa jotain ihan itse
Nimikkohahmo Nadia on onnistettu tekemään hyvinkin ärsyttäväksi henkilöksi. Sääliksi käy päähenkilöpoikaa, joka joutuu häntä kestämään. Nadia on aina antamassa moraalisaarnoja, kiukuttelee ja on täysin epälooginen. Parhaiten tämä tulee ilmi Nadian vegetarismista, joka on venytetty äärimmäisyyksiin ja jatkuu oikeastaan koko sarjan ajan. Hän perustelee, ettei voi tappaa eläimiä ruuaksi, koska se on luonnotonta. Samaan aikaan hänen lemmikkileijonansa syö lihaa, mikä on tietysti ok, koska se on luonnollista leijonalle. Lisäksi Nadia pystyy syömään myös kananmunia ilman omantunnontuskia. Ja jos näistä hänelle huomautetaan seuraa raivokohtaus. Ohjaaja Anno on tunnettu raivovegetaristi, jolla saattaa olla jotain yhteyttä asiaan. Nadia onneksi itse tajuaa jossain määrin omia vikojaan, joka tekee hänen hahmostaan siedettävän.
Miespäähenkilö Jean on varsin onnistunut hahmo. Hän on reipas keksijäinsinööri, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Hän on ilahduttava myös siinä mielessä, että päähenkilöille tyypilliset pitkät saarnat hyvyydestä ja pahuudesta ja oikein toimimisen tärkeydestä loistavat poissaolollaan. Ihailtavaa tai ehkäpä suorastaan käsittämätöntä on myös hänen loputon ymmärryksensä Nadiaa kohtaan. Uskollisena tiedemiehenä hän välillä asettaa keksintönsä Nadian edelle, joista seuraa komediakultaa.
Kapteeni Nemo on mielenkiintoinen ja vakava isähahmo, jota vastaan päähenkilöt kapinoivat. Nautiluksen miehistö tietysti palvoo ja arvostaa Nemoa viimeiseen asti. Hänen kauttaan esitellään sarjan varsinainen tausta ja seikkailu mihin nuoret päähenkilöt ”sattumalta” ajautuvat. Nemo voidaan helposti nähdä kolmantena päähenkilönä, sillä hänen roolinsa ei rajoitu vain nuorten pelastamiseen Nautiluksen kyytiin. Nemon kannalta katsonut sarja kertoo siitä kuinka viestikapula siirretään seuraavalle sukupolvelle.
Sarjan taistelukohtaukset ovat ihan menevää tavaraa. Sukellusvenetaistelut tuppaavat ainakin itseä innostamaan, vaikka ei Nadia mikään Punaisen lokakuun metsästys ole. Loppupuolen scifi on myös erittäin toimivaa settiä, mutta tämä ei nyt varsinainen yllätys ole kun kyseessä on animesarja ja studiona Gainax, jonka käsialaa on yksi parhaista scifianimesta eli Gunbuster.
Koville Neon Genesis Evangelion –faneille Nadia on mielenkiintoista katsottavaa. Taustabiisit muistuttavat paikoin häiritsevän paljon Evangelionin musiikkeja. Myös tietyt kohtaukset kuten Nadian barrier-järjestelmä on hämmästyttävän samankaltainen Evangelion AT-fieldin kanssa. Nadia siis tarjoaa hyvää lisäarvoa jos sattuu olemaan kova Gainax ja Hideaki Anno –fani.
Mites se sananlasku meninkään niistä pienistä ruskeista tytöistä
Ajan hammasta Nadia: The Secret of Blue Water on kestänyt hyvin ja se on täysin katseltavissa olevaa tavaraa nykypäivänkin laatustandardeilla. Musiikit ovat hyvää keskitasoa. Suurin ongelma on varmaan pituus, koska varsinkin nykypäivän mittapuulla 39 jaksoa on todella paljon. Sarja kärsiikin muutamista täytejaksoista, jotka eivät varsinaisesti juonta vie eteenpäin. Välillä miettii myös, että olisiko hahmokehitys saatu yhdistettyä juonen kuljettamiseen paremmin, sillä välillä on jaksoja joissa vaan hengaillaan, vaikka taustalla pitäisi olla kiivasta kamppailua pahiksia vastaan.
Nadiaa kehtaa kyllä suositella, mutta ei aivan varauksetta johtuen sen pituudesta. Siinä ei ole myöskään mitään sellaista merkittävää, minkä takia se pitäisi yleissivistyksen takia katsoa. Hyvää vaihtelua se kuitenkin tarjoaa ja on mallikelpoinen esimerkki 90-luvun animesta. Tarinan olisi kuitenkin saanut tiiviimpääkin pakettiin ja ärsyttäviä tekijöitä on aivan liikaa, mutta jos uskoo rauhallista tahtia kestävänsä ja pitää koomisia sivuhahmoja oikeasti koomisina niin Nadia on ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Nadia oli varmaan muumien jälkeen ensimmäisiä näkemiäni japanilaisia piirrettyjä. Se oli näitä dubattuja VHS-kasetteja, joita tuotantoyhtiö julkaisi yhteensä muutaman, mutta kaseteilla oli jaksoja vain kolme kussakin. Enempää en ole myöhemminkään katsonut.
Nadia on äärimmäisen kaksijakoinen sarja. Silloin kun se on hyvä, se on suunnilleen parasta animea mitä olen koskaan nähnyt, äärimmäisen kovaa kamaa, mutta silloin kun se on huono, se on sanoin kuvaamattoman huono, ja harmillisesti se huono osuus on melkein kolmasosa koko sarjan kestosta. Hitot koomisista sivuhahmoista, niitä oli koko 80- ja 70-luku täynnänsä, mutta ne saarijaksot olisivat missä tahansa muussa sarjassa tehneet koko höskästä katsomiskelvottoman. Ne ovat tuskallisia. Hieno esimerkki mitä seuraa siitä kun levittäjä (NHK) puuttuu tuotantoon joka on jo valmiiksi käsikirjoitettu ja suunniteltu. Ainoa hyvä puoli niissä kirotuissa jaksoissa on se että ne voi skipata huoletta.
Olet oikeassa siinä että Nadiaa ei voi varauksettomasti suositella, tosin minun perusteluni sille ovat ne saarijaksot eikä sarjan varsinainen pituus. Minun kirjoissani 26 jaksoa on edelleen standardipituus animesarjalle, ja ihmiset lähinnä nykyään laiskoja. Sarja kannattaa katsoa koska se on erittäin hyvin tehty, jännittävä klassinen seikkailusarja Jules Vernen hengessä. Ei siihen mitään sen kummempia määritteitä pitäisi tarvita.