Otakut ja skitsofrenia

Miten skitsofrenia liittyy otakuihin? Kuten esimerkiksi Saito-blogauksessani tuli ilmi, yleensä otakun psykiatrinen diagnoosi on skitsoidinen, joka taas voidaan nähdä jossain tapauksissa skitsofrenian esiasteena.

Internetin kuvalaudoilla toimivat ammattilaiset ovat sekoittaneet skitsoidiseen persoonallisuushäiriön Aspergerin oireyhtymään, koska niillä on muutama päällekkäin kriteeri kuten esimerkiksi vähäiset ihmissuhteet, yksinäisyyteen vetäytyminen, yleinen piittaamattomuus asioista, katsekontaktin välttäminen ja ylipäätään outous. Tämä toki sopii useisiin otakuihin, mutta Saito ei kuitenkaan käytä skitsoidista persoonallisuushäiriötä otakuista puhuessaan. Ja miksi käyttäisikään, koska otakuista löytyy myös muiden ryhmien persoonallisuushäiriöiden piirteitä omaavia henkilöitä. Persoonallisuushäiriö on kuitenkin harhaanjohtava sana. Pahinten häiriintynyt on sellainen henkilö, joka ei löydä itseään kuvaavia piirteitä persoonallisuushäiriöiden diagnoosikriteerilistasta. Kyse on siitä milloin kyseiset tekijät haittaavat ja häiritsevät elämää niissä määrin, että niistä on aiheutuu selkeitä ongelmia. Otakun elämää ne eivät haittaa, minkä takia hän ei lue skitsoidista persoonallisuushäiriötä (tai mitään muutakaan mielenterveyshäiriötä) otakun kuvaukseksi.

Mutta se syy miksi otakut ja skitsofrenia liittyvät toisiinsa on se, että Saito lainasi otaku-määritelmänsä ”a person who inhabits not just two but multiple orientations” -kohdan skitsofrenian psykiatrisesta termistöstä. Jätin tämän mainitsematta ensimmäisessä blogauksessa sillä skitsofrenialla on sanana melko negatiivinen lataus enkä ollut vielä aiheeseen tarpeeksi paljon perehtynyt.

Double orientation refers to a phenomenon we see in patients suffering from schizophrenia and mental illnesses, who talk of delusional beliefs like being the mayor of Tokyo or being a billionaire, even as they help clean their hospital ward under their nurse’s directions. No matter how severe the delusion, most patients are able to distinguish between the delusional standpoint and their own. The understanding of one’s own position is called orientation, so these patients are said to have double orientation. As we have seen thus far, otaku are capable of jumping freely between multiple fictional contexts and easily moving back and forth between the role of receiver and creator. So we could say, metaphorically, that otaku have the capacity not for double but for multiple orientation.

Skitsofreniaa ei pidä jakomielitaudin nimestä huolimatta pidä sekoittaa dissosiatiivinen identiteettihäiriöön, josta olen blogannut ihan erikseen. Tästä sairaudesta Saito mainitsee sen verran, että nämä potilaat kokevat usein jokapäiväisen elämän fiktiona. Dissosiaatio poikkeaa skitsofreeniasta sillä tavalla, että dissosiaatiohäiriössä ei tiedetä mitkä kokemuksista ovat harhaa ja mitkä eivät, kun taas skitsofreniassa harhat koetaan tosiksi. Saiton mukaan otakut valittavatkin usein dissosioaatiokokemuksista, mutta häiriöstä ei tässäkään ole vielä kyse.

Skitsofrenia on siitä hankala aihe, että se on erittäin monimuotoinen sairaus ja sen syyt ovat monimutkaisia. Lisäksi sillä on värikäs historiallinen tausta kastraatioineen, lobotimioineen ja käyttämisenä poliittisena aseena. Mielenkiintoista on myös miksi skitsofreniaa on olemassa evoluution kannalta, koska se on varsin haitallinen selviytymisen kannalta. Yksi selitys on, että harhaiset luulot ja niiden uskottelu muillekin ovat hyvää johtajuutta, kuten esimerkiksi Hitler ja uskontokulttien johtajat osoittavat, joka tekisi skitsofreniageenistä sellaisen että se selviäisi evoluution mukana. Tietääkseni Hitler ei kuitenkaan ollut skitsofreenikko, eikä skitsofreniaan ole yhtä syytä. Omasta mielestäni paras selitys on tämä pohdinta, että skitsofrenia on hinta jonka ihminen joutuu maksamaan kehittyneistä aivoistaan. Onkin spekuloitu, että ihmisen älykkyys ei pysty kehittymään enää enempää ilman, että autismin ja skitsofrenian kaltaiset ilmiöt lisääntyvät.

Kaikista mielenkiintoisemman skitsofreniasta tekee sen, että useat luovat taitelijat kärsivät siitä. Suomalaisista esimerkiksi Aleksis Kivi, Eino Leino ja luultavasti myös Mika Waltari. On pohdittu onko skitsofrenia sairaus vai elämänmuoto. Hyvä pätkä oli James Joycen ja Jungin välisestä keskustelusta. Joycen tytär oli skitsofreenikko ja Joyce kysäisi Jungilta, että onko hänen tyttärensä muka sairas, hänhän käyttäytyy sen mukaan mitä Joyce itse kirjoittaa. Jung tokaisi, että tytär hukkuu siihen järveen jossa Joyce käy vain sukeltamassa. Skitsofrenia ei kuitenkaan ole elämäntapa, koska elämäntapa valitaan ja elämäntapaa voi halutessaan vaihtaa.

Mutta palataan tuohon mitä Saito tarkoitti. Skitsofreenikko on siis harhoissa, hänen niin sanottu realiteettitestauksensa on häiriintynyt, mutta hän kuitenkin on kuitenkin jotenkin perillä asioista. Suomalaisessa kirjallisuudessa käytettiin termiä ”kaksinkertainen kirjanpito”. Vaikka potilaat kuvittelivat olevansa koiria, tai makasivat täysin katatonisessa tilassa, eli täysin ympäristöön reagoimattomassa tilassa, niin jälkeenpäin nämä henkilöt pystyivät kertomaan tapahtumista tarkasti (ketä oli paikalla, mitä he itse tunsivat jne…). Jo vuosia harhoissa ja mutistina elänyt insinööri pystyi sairauden keskellä tekemään pätevät padon lujuuslaskelmat. Skitsofreniassa toimintakyky yleensä laskee dramaattisesti ja potilasta on pidetty täysin sekaisin olevana. Mutta ainakin joillain skitsofreenikoilla ovat eri toimintakykyjen tasot hallussa. Eli hakeeko Saito, että skitsofreenikot eivät pysty vaihtamaan ”kirjanpitoa” halunsa mukaan, vaikka ne olisivat olemassa (kaikki lähteet eivät tähän ilmiöön viitanneet) kun taas otakut tähän pystyvät. Vai onko ero siinä, etteivät skitsofreenikot tunnista itse tätä kaksinkertaista kirjanpitoaan kun taas otakuille se on hyvinkin selkeä asia? Ja puuttuuko tämä ”moninkertainen kirjanpito” normihomoilta? Kyseessä lienee painotusero eli otakut painottavat normihomoihin verrattuna fiktiota enemmän todellisuuteen nähden. Tässä kun on Saiton kirjaa ehtinyt sulattelemaan niin tämä painotus, ja miten siinä onnistutaan, onkin eräs Sentou Bishoujo no Seishin Bunseki -kirjan pääajatuksista.

Lähteet:

Alanen: Skitsofrenia, syyt ja tarpeenmukainen hoito

Johansson: Skitsofrenia, sairaus vai elämänmuoto?

Ojanen & Sariola: Skitsofrenia, laitoskierteestä vapauteen

+ pari artikkelia psykologia-lehdestä lol effort

Kategoria: Psykologia