Takeo Doi – The anatomy of dependence 7/7 Amae reconsidered
Tämä luku on kirjoitettu 1981 eli 10 vuotta myöhemmin kuin kirjan muu teksti eli Doi ihmettelee, että mitähän helvettiä tulin kirjoitelleeksi ja ajattelin tuohon aikaan. Hän lähinnä vastaa saatuun kritiikkiin. Onko amae tunne, vietti vai vaisto? Doin mukaan amae on ensisijaisesti tunne, joka vaikuttaa vietin luonteeseen ja jonka pohjalla on jotain vaistomaista. ”In its most characteristic form, amae represents an attempt to draw close to the other person”
Tähän osioon on myös päässyt nykyajan suosikki termi narsisti, narssu mukaan. Doi viittaa Bergmanin ”Scenes from a Marriage” elokuvaan, jossa kuvataan hänen mukaansa amaea. ”In the last scene in particular, the wife has a nightmare in which for the first time she makes terrifying discovery that she has loved no one and been loved by no one. At this point, she is a typical example of narcissism in which a natural manifestation of amae is blocked. What is particularly interesting, moreover, is that in this drama Bergman seems to be condemning contemporary Western civilization for giving rise to this kind of relationship between the sexes”.
Japanilaisia on kritisoitu laumamielisyydestä. He ovat vahvoja joukossa, mutta heikkoja yksilöinä. Yksilön vapautta ei ole vielä juurtunut japanilaisiin yhteiskuntaan. Doi hyväksyy nämä kommentit varauksella. Japanilaiset ovat hyviä idenfikaatiossa(samastumisessa). Tämä termi on läheisesti yhteydessä amaeen (elleivät jopa sama asia tietyssä yhteydessä). Tämän takia he ovat erityisen hyviä ryhmätyöskentelyssä, eikä ryhmä ole vain yksilöiden yhteenliittymä vaan jotain enemmän. Doi myös ihmettelee miksi tätä arvioidaan negatiivisesti. Ilman jonkin sortin ryhmässä elämistä ei selviä. Hän nostaa hyvänä pointtina, että myös yksilövapauden maailmassa eli Lännessä ryhmään sopeutumaton, mielenterveyspotilas, eristetään aivan samalla tavoin kuin Idässä.
Hän kritisoi lisää länsimaista vapauskäsitystä. Yksilön vapaus ei oikeastaan tarkoita yksilön omaa todellista vapautta. Se tarkoittaa vapautta liittyä mihin ryhmään tai yhteisöön hän haluaa, jopa sellaiseen ryhmään mihin hänellä ei ole ennestään mitään sidoksia. Kritiikki japanilaisten yksilövapaudesta kohdistuukin siis siihen, etteivät nämä voi vaihtaa sukuaan ja että he alistuvat tähän faktaan. Länsimaisessa yhteiskunnassa on Doin mukaan ollut aina potentiaalia tällaiseen siirtymiseen eri ryhmien välillä eikä vain nykyaikana. Hän ei selitä tarkemmin, mutta liittynee että Eurooppa on ollut aina hajallaan, rähissyt ja kilpaillut keskenään jo Antiikin kaupunkivaltiosta lähtien. Hallitsijoita on vaihdettu ja raja-aitoja on siirrelty ahkerasti sotien seurauksena. Aasiassa on junnattu erilaisten jokien äärellä ja sitten oltu pulassa kun kyseiset joet ovat liettyneet. Japanissa Auringon Jumalan Poika on saanut istua hyvin turvallisesti valtaistuimellaan, vaikka todellinen valta onkin vaihdellut.
Se olisi siinä. Tulen viittaamaan jatkossa amae-käsitteeseen ja muihin tässä esille tulleisiin seikkoihin. Ne paneutuvat syvämmälle ihmisen psykologiaan kuin ne yleiset tulkinnat joita näkee eli ”noku samurait teki seppukuu” ”noku buddhalaisuus”. Ne ovat seurauksia, eivät syitä. Seurausten ymmärtämisellä, tutkimisella ja korjaamisella ei ole hirveästi merkitystä jos ei tiedä mikä aiheuttaa ne. Yhteisökulttuuriin viittaaminen voi riittää jossain tilanteissa, mutta keskeisempää on yhteisökulttuurin vuorovaikutuksen ja häpeäkulttuurin ymmärtäminen. Ja se miten länsimaalainen tulkitsee, tai oikeastaan arvottaa, sitä väärin tai väärällä painotuksella.
Voisin pohtia paria animen kohtaa vielä tähän loppuun. Esimerkiksi shonen-sankarin lausahduksen ”I can’t forgive you” herättää usein syyllisyyskulttuurin maissa ihmetystä. Näissä maissa tekojen anteeksipyytäminen ja –antaminen on käytäntö. Japanissa tämän lausahduksen merkitys on paljon syvempi, sillä ei viitata itse tekoon vaan koko henkilöön ja tämän sulkemiseen yhteisön ulkopuolelle. Amae selittää myös miksi yaoi/yuri-suhteissa toinen on söpömpi osapuoli ja toinen hallitsevampi. Länsimaissa suhteet perustuvat tasa-arvoon ja yhteistyöhön, mutta Japanissa on kyse riippuvuussuhteista. Parhaiten tätä kuvaa varmaan senpai-kulttuuri, jossa vanhemmat opiskelijat/työkaverit pitävät (on velvollivuus pitää) uusimmista huolta ja uudet/nuoremmat ovat tästä riippuvaisia.
Ömh, jos tuo ”I can’t forgive you” on olevinaan käännös usein toistetusta lausahduksesta 許せない yurusenai, niin haluaisin kyllä väittää vastaan että käännös on vain epätarkka. ”En voi sallia (tätä)” olisi parempi käännös. Kyse ei ole niinkään anteeksiantamisesta vaan asianolojen (tai ennakoitujen tulevien sellaisten) sallimattomuudesta (sanojan näkökulmasta).
Tietysti voi vääntää peistä siitä että salliminen on jonkin sortin anteeksiantamista, mutta minusta nämä käsitteet eivät ihan täsmää ja siten tuon lauseen tuollaisessa käännöksessä on luettu vähän olemattomia sanojan motiiveista..
Doi ei tätä käsitellyt, tämä on omaa solveltamista. Kyllähän se ”I can’t forgive you” yleisin käännös on. Käännös ei liene epätarkka vaan kyse on siitä, että se sopii syyllisyyskulttuurin ajatteluun. Kyseistä tekoa ei anneta anteeksi edes pitkällä vankilatuomiolla. Olin vähän epäselkeä, ihmetystä herättää se miksi sankari on niin ääridramaattinen tilanteessa, vaikka kuolemantuomio on ihan normituomio murhasta, jonka se pahis yleensä aikoo suorittaa. Yhteisössä tekojen anteeksi antaminen on oletus kunhan ne eivät liity kasvojen menettämiseen. ”En salli tätä” ilmaisee hyvin voimakkaasti, että teko ei ole hyväksytty. Tuolla tempulla pahis sulkee itsensä lopullisesti yhteisön ulkopuolelle ja yurusenailla tuodaan se ilmi. (Pahis ja sankari ovat usein samaa jengiä). Yleensähän se on suvun päämies kuka käyttää tuota ilmaisua ja se on kovin uhkaus. ”En salli” on kuitenkin erittäin huono käännös länsimaiselle, koska yksilöiden ei tarvitse lupia pyydellä eikä toisten ihmisten niitä antaa muuta kuin jos asia koskee toisen omaisuutta. Pahisten temput ovat lähtökohtaisesti ei sallittuja länsimaisessa hyvä/paha-ajattelussa, tuntuisi suorastaan oudolta korostaa tätä seikkaa.Tilanne on aivan toinen kuin yhteisökulttuurissa.
Jos vielä veisin pidemmälle ajatuksenjuoksuni että miten minä tuon lauseen ymmärrän, niin ”en voi sallia/hyväksyä asiantilojen oloa tälläisenä”.
Edelleen sanon, että se että tuo on yleisin käännös, ei tee siitä oikeaa. Fansubit nyt muutenkin keskittyvät käännöksissä epäoleellisuuksiin.