Anime ja taide II

Parikin ihmistä ilmoitti, että luki edeltävästä blogauksestani vain ensimmäisen rivin. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Heillä lienee ollut mielessä institutionaalinen huipputaide. Taide on kuitenkin hyvin löysästi määritelty, ja siihen kuuluvat nähdäkseni kaikki ilmaisun ja viestinnän muodot kirjoittamisesta tanssiin. Se on subjektiivista eli jokaisella on oma taidekäsitys. Minulla se lienee esteettinen, jos wikipedian mukaan mennään. Eli taide herättää katsojassa tuntemuksia. Tätä blogia lukevat käsittääkseni vain henkilöt, jotka katsovat animea. Olisi melko outoa, että joku katsoisi animea, vaikka se ei herättäisi heissä tunteita. Noh ryhmäpaine ja ilkeät kaverit voivat ajaa vaikka mihin.

Eräs keskeinen termi lienee estetiikka, jolla nyt tarkoitan siis kauneuden kokemusta.  Tällä alalla voitaisiin kai käyttää termiä ”Mono no Aware”, vaikka siihen liittyykin katoavaisuus vahvasti. Animessa löytyy itse animaation lisäksi musiikki ja tarina, jotka voivat iskeä. Parhaassa tapauksessa nämä kaikki ovat kohdallaan. Mangassa ollaan vähän rajoittuneempia. Visual novelleissa vahvuus on tarinoissa, joihin pääsee itse osallistumaan. Ääninäyttelyn nostaisin erityisesti esille kun kyseessä on anime tai visual novellit. Ei missään muussa taiteenlajissa väännellä ääntä sillä tavalla. Miksi juuri anime tai japanijutut noin yleensäkin herättävät esteettisiä elämyksiä? Eräässä väitöskirjassa arvailtiin, että tämä johtuu siitä, että sitä on satuttu kasvamaan Pokemonin aikaan. Itse en voi olla tunnustautumatta tähän porukkaan kuuluvaksi. Lisäisin vielä Power Rangersit, jotka tulivat kaapelikanavalta, jota kutsutaan nykyään Neloseksi.

Yleensähän luonto mielletään sellaiseksi joka herättää esteettisiä kauneuden kokemuksia. Tämä johtuu evoluutiosta. Esteettinen elämys lievittää stressiä ja parantaa kognitiivisia suorituksia eli arvon esi-isille on ollut tärkeää, että toimintakyky palautuu kun pääsee savannia ihastelemaan.

Esittelin aikaisemmin Hägglund-sensein näkemyksen taiteesta eli olemassa olevaan tuodaan uusi näkökulma. Tällä määritelmällä doujineista tulee taiteen helmi kun hahmot sijoitetaan uusiin tilanteisiin. Doujinartisteja ei rajoita mikään (paitsi ehkä mustat palkit) eivätkä he ymmärtääkseni rahan takia hommaa tee tai ainakin se tuottaa huonosti. Toisin sanoen doujineitten pitäisi kelvata taiteeksi jopa paatuneillekin kaupallisuuden vastustajille. Suurin osa doujinartisteista on toki amatöörejä ja suurin osa doujineista halpaa ja ilman mielikuvitusta olevaa räpellystä. Tavallista onkin, että jossain tietyissä kuvissa tai tarinan alueissa on onnistuttu, mutta kokonaisvaltaisuus puuttuu. Tästä huolimatta nautin suuresti doujineista, sillä ne tosiaan tuovat uutta aspektia. Enkä nyt tarkoita pelkästään pornodoujineita. Vaikka parhaat ovat kyllä yleensä varsin synkkiä ja väkivaltaisia. Ks. esim. Da Hootch. Doujinit eivät rajoitu mangaan ja yksittäisiin kuviin vaan myös musiikkiin. Varmistin #touhou.fi kanavalta, että suurin osa touhouremixeistäkin on paskaa. Mutta sielläkin on aina ne helmet, joiden jahtaaminen on sen arvoista.

Varttuneet hahmot ovat yksi mielikohteistani

Pidän laudoilta ja booruista viimeisen seitsemän vuoden aikana keräämiäni kuvia taidekokoelmana. En suinkaan tallenna kaikkia kuvia, vaikka kyseessä olisi lempihahmoni lempisarjastani. Ei, kuvan täytyy täyttää mielivaltaiset ja sen hetkisistä fiiliksistä riippuvaiset kriteerit päästääkseen kokoelmaan. Valaistuneet lukijat ovatkin varmaan huomanneet, että käytän ahkerasti kyseisiä kuvia näissä blogauksissa.

Kategoria: Psykologia