Animen tasot
Hägglund-sensei kirjoittaa paljon mielenkiintoista settiä, mutta tällä kertaa silmiin sattui kyhäelmä sadun eri tasoista. Tasot ovat moraalinen, psykologinen ja taiteellinen. Esimerkkinä hän käyttää seuraavanlaista tarinaa.
Pikkupoika kulkee metsässä ja ampuu varsijousella pikkulintuja. Poika on julma ja pikkulinnut onnettomia. Tapahtuu kuitenkin joku onnettomuus, ja poika näkee lintuäidin itkevän poikasensa kuolemaa. Poika katuu ja tuhoaa jousensa. Satu loppuu siihen, että kaikki rakastavat toisiaan.
Tällainen moraalinen satu-faabeliyhdistelmä ei edistä psyykkistä kasvua eikä tarjoa taiteellisia näkökohtia. Päähenkilö nitistetään ja hänen sadisminsa siirretään teosta moraaliin. Tarina viettelee katsojan nauttimaan eläytymisestä linnunmetsästyksen iloihin ja sitten kääntyy tätä vastaan ja ennen kaikkea ei tarjoa kasvua edistävää ulospääsy tietä. Psykologinen satu taasen näyttäisi julmuuden toiset kasvot. Mikä on julmuuden takana oleva kehitystä edistävä puoli, miksi julmuutta on olemassa ja mitä satu haluaa tätä julmuutta kuvaamalla kertoa. Miksi poika ampuu niitä lintuja? Miksi lintuäiti suree poikasiaan? Taiteellinen taso näyttää julmuuden ja hyvyyden, rumuuden ja kauneuden, vihan ja rakkauden ja hyvän ja pahan vastakkaisuudet luoden näistä kokonaisuuden.
Toisin sanoen moraalinen taso on puhdasta paskaa ja suorastaan älyllinen loukkaus. Tekijöillä on usein pakottava tarve lisätä tarinaan ”opetus” ja usein viihde onkin varsin huonoa jos sitä tarkastelee tältä tasolta. Onhan se moraalikoulutus satujen ja viihteen muodossa ihan kätevää, mutta ei se ainakaan minuun iske. Psykologinen taso onkin sitten jo täysi eri asia, mutta ymmärrettävästi vaatii vähän enemmän paukkuja ja ajatustyötä. Kaikki sadut/animet eivät vaan pysty tarjoamaan uskottavaa psykologista tasoa, taiteellisista nyt puhumattakaan. Ja kaikki katsojatkaan eivät pysty näillä tasoilla liikkumaan.
Hägglund ei kuitenkaan mainitse yhtä tasoa, mikä on vahvasti läsnä varsinkin nettikeskusteluissa eli ns. ”Kuinka Kiihdyttäjän voi tappaa”* taso. Kyllähän varsijousen ominaisuudet pitäisi speksata, pohtia paras metsätyyppi pikkulintujen metsästykselle ja miettiä mahdolliset taloudelliset hyödyt. Autismitaso voisi olla kuvaava nimitys. Koska kaikki eivät 4chanin /a/ lurkkaa ahkerasti niin Toaru Majutsu no Index sarjassa on pseudotiedettä, joka mahdollistaa mahtavat spekulaatiot. Kiihdyttäjä aka Accelerator pystyy kyvyllään muokkaamaan vektoreita, ja häntä pidettiin mahdottomana tappaa. Aiheesta keskusteltiin noin miljoonan viestin verran miettien mm. millä kaikilla aineilla on vektorit ja pystyykö niiden suuntaa muuttamaan.
Valokuva ihmisestä on psykologinen teos tämän määritelmän mukaan. Siitä voi arvailla henkilön ominaisuuksia, mutta taidetta se ei ole. Mutta jos henkilöstä maalaa muotokuvan, niin silloin ollaan taiteellisella tasolla. Teokseen tulee näin maalaajan oma näkemys mukaan ja psykologinen taso säilyy. Toisin sanoen, taide on sellaista missä todellisuutta tulkintaan henkilön omasta uniikista näkökulmasta. Valokuva on taas dokumentti todellisuudesta. Tämä on mielestäni aika hyvä taiteen määritelmä eli henkilö tuo taiteessa jotain uutta ja erilaista tulkintaa jo olemassa olevaan todellisuuteen.
Samaisessa teoksessa Hägglund toteaa täysin suoraa, että teini-ikäiset eivät voi tehdä taidetta. Hän katsoo, että taiteen tekeminen vaatii suhteellisen vakiintuneen persoonallisuuden, joka hänen mukaansa tapahtuu 22-23 vuoden iässä. Tosin Hägglund tarkentaa eräässä toisessa kirjassaan, että nuoruusikäisenkin kohdalla on kyse luovuudesta, mutta ei taiteellisesta sellaisesta. Hän kuvailee, että kyseessä on vapaiden ajatusten liikehdintä, jota ei vielä pysty sitomaan pitemmälle vievään luovuuteen. Tämähän on melko mielenkiintoista ja aiheeseen liittyvää kun miettii, että esim. noissa coneissa yleensä on taidekuja, jossa keski-ikä näin silmämääräisesti arvioituna ei ole tätä luokkaa. Doujin-artistien iästä minulla ei ole sen tarkempaa käsitystä. No tämä välihuomautuksena tässä vaiheessa, anime&taide teemaan tulen käsittelemään tulevaisuudessa. Vaikkakin insinöörit taidetta kjsdfsdf.
Lähteet:
Tor-Björn Hägglund: Ruumiillisuuden kosketus. Psykoanalyyttisiä esseitä. 1998.
Ei kommentteja ;___;