Naisten väkivalta animessa
Erittäin väkivaltaiset naiset ovat kiinteä osa animea. Nyrkkiä tulee niin ecchi-tilanteissa kuin myös väärin sanotusta kommentista. Tsunderet ovat niin fyysisen kuin henkisen väkivallan asiantuntijoita. Tämä on myös asia, mikä myös minua eniten ärsyttää animessa. Tosin onhan se tietysti selvää, että tyttöjen pitää varjella siveyttään. Jos miespäähenkilö sattuu kävelemään sisään kun on kylvyssä tai vaihtamassa vaatteita niin turpaahan sitä pitää laittaa, että tilanne nollautuu. Mutta monessa sarjassa tällä suorastaan mässäillään, ilmeisesti sen takia, että se on hauskaa. Väkivalta on kuitenkin melko vakava asia.
Väkivaltaa on näin karkeasti ottaen kahta sorttia, laillista ja laitonta. Laillista väkivaltaa, eli yhteiskunnan harjoittamaa ”järjestystä ylläpitävää”, on animessa nähtävissä kun shonen tyypit tappelevat pahiksia vastaan. Tällöin kyse on vallasta. Samaan kategoriaan menevät myös mellakat, jotka ovat protesti yhteiskuntaa vastaan. Tsunderetyttöjen ja muiden animetypyjen väkivalta ei ole kuitenkaan tätä sorttia vaan ihan rikollista toimintaa yksittäistä yksilöä kohtaan ilman yhteiskunnallisia motiiveja. Mutta we must go wider, mistä yksilön väkivallassa on pohjimmiltaan oikeastaan kysymys.
Ei tästäkään typystä uskoisi, että kyseessä on väkivallan ammattilainen
Aggressiivisuus on yksilön välttämätön ominaisuus selviämisen kannalta, mutta väkivalta on sosiaalinen vuorovaikutus ilmiö. Sosiaaliset vuorovaikutustaidot ovat opittuja asioita eli yksilö ei ole syystä tai toisesta oppinut hallitsemaan aggressiivisuuttaan väkivaltaisessa käyttäytymisessä. Miehillä on luonnostaan enemmän aggressiivisuutta kiitos hormonien. Lukuisat asiat liittyvät väkivaltaisuuteen tilastollisesti: lapsena koettu väkivalta, väkivallan näkeminen kotioloissa, jengiin kuuluminen, akateeminen epäonnistuminen, hyväksikäyttö, traumaattinen lapsuus, kuuma ilmanala, koulukiusaus, alkoholi, köyhyys, vanhempien kyvyttömyys asettaa rajoja, lapsuuden yliaktiivisuus- ja tarkkaavuushäiriö, narsistiset persoonallisuuden piirteet, runsas TV-väkivallan katselu ja niin edelleen. Kyse on kuitenkin tilastosta eli nämä lisäävät todennäköisyyttä, mutta eivät todellakaan tarkoita että yksittäinen henkilö käyttäytyisi väkivaltaisesti näistä syistä. Tilastojen tulkitseminen ja niiden ymmärtäminen tuntuu olevan muuten todella vaikeaa monille. Keskeisintä väkivaltaisessa käytöksessä on yksilön kehitykselliset saavutukset eli kyky hallinta tunteita ja yllykkeitä, normien ja moraalisäädöksien sisäistäminen ja kyky kestää sisäisiä ja ulkoisia paineita. Ja nämä asiat eivät tosiaan ole syntymästä lähtöisin vaan opittuja.
Kun yllämainitussa oppimisessa on failattu, yksilö reagoi väkivallalla tilanteisiin, joita ei pysty käsittelemään. Valitettavasti joudutaan vetämään tähänkin väliin lapsuuden traumakortti, mutta traumahan nimenomaan on kokemus joka ylittää ihmisen sieto- ja käsittelykyvyn. Sen ei tarvitse olla mitään sinänsä vakavaa ja riippuu kehitysasteesta, esimerkiksi vanhempien läsnäolon puute aiheuttaa trauman pienelle vauvalle. Näitä kokemuksia vastaan ihminen voi puolustautua monella tapaa ja väkivalta niistä on äärimmäisin. Väkivallassa on siis kyse siitä, että traumakauhun aiheuttaja koitetaan eliminoida. Se on puolustuskeino sietämätöntä pienuutta, keinottomuutta, kateutta ja häpeää vastaan. Nähtävissä on myös sietämättömien tunteiden kierrättämisestä uhrille kun yksilö pyrkii eroon tuskaisesta olotilastaan. Läheinen on väkivallan kohteena siitä syystä, että rakkaussuhteessa ihminen on kaikista haavoittuvaisin. Kyseessä on siis kehityshäiriö, jossa tunteiden käsittelykyky on jäänyt omaksumatta.
Tsunderet siis noin pääsääntöisesti reagoivat väkivallalla omiin rakkaudentunteisiin päähenkilöä kohtaan, koska eivät osaa käsitellä niitä. Alastomuuskohtaukset liittyvät siihen, että tytöt eivät osaa reagoida tilanteissa, joissa on seksuaalista viritystä ilmassa tai tilanne koetaan muuten vaan uhkaavaksi. Otetaan tarkempaan käsittelyyn kauden väkivalta-anime eli Mayo Chiki! Meillä on itse asiassa kolme henkilöä, jotka pahoinpitelevät päähenkilöä. Imouto kuitenkin tekee sitä urheilumielessä, joten hän ei kuulu tähän kategoriaan. Muut kaksi ovatkin melko surullisia tapauksia, jotka eivät tunnu selviävän jaksokaan turvautumatta väkivaltaan.
Konoe
Sinänsä hänen väkivaltansa liittyy aika paljon ojou-saman suojeluun, mikä onkin vähän monimutkaisempi juttu. Ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että hän ei selvitä asioita puhumalla. Päähenkilö kuitenkin saa tiukkaa falcon punchia kun Konoe kuulee tällä olevan juttuja muidenkin tyttöjen kanssa. Mustasukkaisuus ansaitsi sinänsä oman blogauksensa, mutta pohjimmiltaan tässä on kyse siitä että Konoe ei pysty käsittelemään mustasukkaisuuden tunnetta, jossa isona elementtinä on oma riittämättömyys, hylkäämisen pelko ja kateus. Hovimiessuvun kasvatuksen painopisteet lienevät toisaalla kuin yksilön kehityksessä. Tällä selittyisi myös ojou-saman sairaalloinen suojeleminen, jos hänelle on teroitettu, että ainoa arvo on sillä, että pystyt palvelemaan ojou-samaa. Päähenkilöpoika siis uhkaa tätä asetelmaa eliKonoen olemassaolon tarkoitusta. Tällöin väkivaltaan turvautuminen on jopa todennäköistä, sillä tätä uhkaa vastaan on muuten hankala puolustautua. Paitsi tietysti miettimällä, että onko päähenkilö oikeasti viemässä hänen asemaansa.
Usami
On sitä perinteisempää tsunderea. Päähenkilö saa tarjottimesta naamaan kun erehtyy tsekkaamaan sillä silmällä Usamia meidoasussa. Usamillahan ei ole yhtään ystäviä, mistä päädytään aika helposti siihen, että tämä tyttö ei osaa käsitellä positiivisia tunteita ja huomiota. Sama on nähtävissä kun imouto hakeutuu hänen seuraansa ja haluaisi olla hänen kaverinsa, mutta Usami ei vaan osaa ja vetäytyy. Väkivallalla hän reagoi tilanteisiin, jossa kiintymys on vahvempaa sorttia. Voisi jopa tökerösti sanoa, että tätä tyttöä ei ole lapsena rakastettu. Päätelmää vahvistaa myös se, että hän asuu yksin. En tiedä paljastuuko tarkempia tietoja myöhemmin. Usami sinänsä näyttää ihan hyvin dere puoltaan, joten ihan mahdoton tapaus ei ole kyseessä.
Eipä se ojou-samakaan terve ole, mutta kukapa ihminen olisi. Hän ei sentään turvaudu fyysiseen väkivaltaan. Huomattavaa on, että niin kuin kaikilla kunnon sekopäiltä, väkivaltaisiltakin ihmisiltä puuttuu sairauden tunto. Heille se on ihan normaalia, että asiat ratkaistaan nyrkeillä.
Lähteet:
Väkivalta ja sietämättömien tunteiden kierrätys. Gustav Schulman. Suomen lääkärilehti 3/2004.
En ole tästä aivan varma, mutta voi hyvin olla, että väkivaltaa käytetään huumorin keinona näissä korkea kulttuuria edustavissa haarem sarjoissa. Miehiä lyövät naiset ovat yhtä hauskoja kuin naisiksi pukeutuvat miehet. Molemmat tapaukset noudattavat yhtä huumorin peruskaavaa eli normin kääntämistä päälaelleen.
Itseä tuo nainen hakkaamassa miestä -kuvio komedian lähteenä yleensä lähinnä ärsyttää, koska en ole suuri slapstickin ystävä. Oman kokemuksen mukaan huumori on juurikin kyseisen asetelman jos ei perimmäinen tarkoitus (joka voi kaiketi olla myös ”katsokaa, tässä on tsundere, nyt se lyö tota mut oikeesti tykkää niin moeeeeee”) niin vähintäänkin säännönmukainen toteutustapa, minkä takia koko väkivaltaiset naiset -kuvio jää aika vastenmieliseksi meiningiksi.
Olisikin tosi mielenkiintoista, jos jossain käsiteltäisiin aihetta vakavammalla naamalla, ”oikeana väkivaltana”, ja vähän pureuduttaisiin sen seurauksiin ja peilattaisiin sitä, millainen vaikutus tällaisella hallitsemattomalla väkivallalla on tytön läheissuhteisiin ja muuhun elämään. Ei tule heti mieleen ainuttakaan animea tai mangaa, jossa näin olisi tehty, mutta olisi aika siistiä, jos väkivaltaisuus ei äkkiä olisikaan moemoetsunderekyan, vaan ihan aito ja vakava ongelma.
piirretty ultraväkivalta on hauskaa, aka tom & jerry ja warhammerit
Itse pidin jo pilttinä Tomia ja Jerryä vastenmielisen sadistisena sarjana, ja Simpsoneiden T&J-parodia Itchy & Scratchy oli jo jotain täysin mahdotonta katsoa.
Sen sijaan jostain syystä esim. Robocopin leikkaamattoman version kohtaukset joissa Murphyä ammutaan viisi minuuttia verimössön lentäessä pitkin seiniä olivat minusta vain hauskoja.