11.2.2016 julkaissut -yde

Shounen, seinen, shoujo, josei

Jostain syystä sarjojen jako eri luokituksiin on vaikea ja tunteita herättävä asia, vaikka onhan se toki keskeinen juttu tässä harrastuksessa. Olen varmaan kirjoittanut tästä jossain muodossa ennenkin, mutta tämä saattaa olla niitä hyviä ikuisuusaiheita, joista voi kirjoittaa hyvällä omalla tunnolla aina parin vuoden välein. Tällä kertaa aiheeseen inspiroi minua se, kun törmäsin graduun, jossa tutkitaan shounen- ja shoujomangan vaikutuksia kiinalaisiin sukupuolirooleihin. Kyseisessä gradussa on tulkittu jakoja eri luokituksiin hyvinkin vapaasti ja kutsuttu myös Puella Magi Madoka Magicaa taikatyttögenren dekonstruktioksi, mistä itse professorina pistäisin gradun hylkyyn. Nyt 5 vuotta myöhemmin voitanee turvallisesti todeta, että ainoa, mitä Madoka uudelleenrakensi, oli taikatyttösarjoja katsomattomien uushomojen mielikuvat taikatyttögenrestä. Lisäksi muutama viikko takaperin oli myös eräällä herrasmiesten kuvafoorumilla kiihkeä keskustelu, kun jonkun lempparisarja (Shingeki no Kyojin) ei ollutkaan useimpien mielestä kypsälle yleisölle suunnattua seineniä vaan lapsellista shounenia. » Lue loppuun

3.2.2016 julkaissut -yde

Talvi 2016 Alku

Katsomislistalla

  • Shouwa Genroku Rakugo Shinjuu
  • Boku Dake ga Inai Machi
  • Dimension W
  • Dagashi Kashi
  • Divine Gate
  • Sekkou Boys
  • Active Raid
  • Musaigen no Phantom World
  • Kono Subarashii Sekai ni Shukufuku wo!

Dropattu:

  • Hai to Gensou no Grimgar
  • Schwarzesmarken

Jatkavat:

  • Utawarerumono Itsuwari no Kamen
  • Haikyuu!
  • Gundam Iron Blooded Orphans
  • Osomatsu-san

» Lue loppuun

19.1.2016 julkaissut -yde

Seksuaalisuus shoujomangassa

Kävin Frostbitessä otsikon mukaisella luennolla. Luento oli hyvä ja siihen oli panostettu. Muutama asia sai minut kuitenkin blogaamaan: » Lue loppuun

2.1.2016 julkaissut -yde

Animevuosi 2015

wiopQZY

» Lue loppuun

1.1.2016 julkaissut -yde

Syksy 2015 Päätös

Hyvät:

  • One Punch Man
  • Owarimonogatari

Keskitasoa:

  • Noragami Aragoto
  • Owari no Seraph S2
  • YuruYuri S3
  • Rakudai Kishi no Cavalry
  • Subete ga F ni Naru

Huonot:

  • Gakusen Toshi Asterisk

Jatkavat:

  • Utawarerumono Itsuwari no Kamen
  • Haikyuu!
  • Gundam Iron Blooded Orphans
  • Osomatsu-san
  • Concrete Revolutio

Dropattu

  • Diabolik Lovers More, Blood
  • Taimadou Gakuen 35 Shiken Shoutai

» Lue loppuun

1.11.2015 julkaissut -yde

Syksy 2015 Alku

Katsomislistalla

  • Concrete Revolutio
  • Diabolik Lovers More, Blood
  • Gakusen Toshi Asterisk
  • Gundam Iron Blooded Orphans
  • Haikyuu!
  • Noragami Aragoto
  • One Punch Man
  • Osomatsu-san
  • Owari no Seraph S2
  • Owarimonogatari
  • Rakudai Kishi no Cavalry
  • Taimadou Gakuen 35 Shiken Shoutai
  • Utawarerumono Itsuwari no Kamen
  • YuruYuri S3

Dropattu:

  • Heavy Object

1445753094470 » Lue loppuun

10.10.2015 julkaissut -yde

Subit vs Dubit

Subit vai dubit. Tekstitys vai jälkiäänitys. Kysymys, jonka kanssa jokainen animen katsoja joutuu jossain vaiheessa taistelemaan – paitsi että luultavasti tämän blogin lukijat eivät joudu. Suomalaiselle kysymys on absurdi, vaikka siitä käydään animefoorumeilla välillä pahempaa keskustelua kuin maahanmuutosta Facebookissa.

Miksi suomalaiselle kysymys ei ole tärkeä? Koska Suomessa ei dubata mitään muuta kuin lasten sarjoja. Suomalaiset osaavat lukea. Suomalaiset ovat tottuneet lukemaan tekstityksiä. Jenkeissä näin ei ole, osa katsojista ei yksinkertaisesti pysty lukemaan nopeasti tulevia tekstityksiä, niin surulliselta kuin se kuulostaakin. Tai pystyisi, mutta he eivät ole tarpeeksi harjaantuneita, jotta se olisi luontevaa ja mukavaa. Tämän takia osa animen katsojista suosii dubbeja subbien sijaan. Osa myös sanoo, että kun ei tarvitse keskittyä tekstityksiin, pystyy keskittymään paremmin kaikkeen muuhun sarjassa, jolloin on oikeastaan parempi harrastaja kuin sellaiset, jotka tuhlaavat energiaa tekstien lukemiseen. Nämä ovat kuitenkin vain osittaisia selityksiä eivätkä suinkaan asian ytimessä.

Miksi edes blogata tästä aiheesta? Tämä liittyy suoraan erääseen aiheeseen josta olen blogannut aikaa sitten eikä sitä ymmärretty silloinkaan oikein hyvin kaikilta osin. Onneksi on FUNimation, joka dubbasi Prison School -sarjaa hyvin vapaamielisesti, ja siitä seuranneen kohun jälkeen antoi seuraavan lausunnon:

“In creating English dubs over the past 20+ years, FUNimation has always modified each Japanese script to appeal to Western audiences. This ensures that North American audiences can enjoy a high-quality viewing experience regardless of their familiarity with Japanese culture.” » Lue loppuun

2.10.2015 julkaissut -yde

Kesä 2015 Päätös

Hyvät:

  • Overlord
  • Shokugeki no Soma
  • Ore Monogatari
  • Non Non Biyori Repeat
  • Himouto! Umaru-chan

Keskinkertaiset:

  • Idolm@ster Cinderella Girls
  • Gate
  • God Eater
  • Rokka no Yuusha
  • Arslan Senki
  • Gakkou Gurashi

Dropattu

  • Gangsta
  • Charlotte
  • Monster Musume no Iru Nichijou
  • Gatchaman Crowds Insight

» Lue loppuun

25.9.2015 julkaissut -yde

MMORPG animet ja mangat

Kuten jotkut ovat ehkä saattaneet huomata, MMORPG-genrellä menee sekä ranobe-, anime- että manga-puolella kovaa. Log Horizon oli vuoden parhaimpia sarjoja ja Sword Art Online nyt herätti ainakin puhetta jos ei muuta. Tällä hetkellä airaava Overlord on taaskin kauden parhaita animeita. Pieni kiva blogaus MMORPG-genrestä lienee siis paikallaan. » Lue loppuun

19.8.2015 julkaissut -yde

Havaintoja Japanista 2

Toinen Japanin matkani alkoi Nagoyasta. Miksi Nagoyasta (mikä Nagoya)? Koska olimme paristakin, ihan hyvästä syystä, myöhässä asioiden suhteen. Suoria lentoja Tokioon ei ollut tarjolla ja myös vaihtolennolliset yhteydet olisivat maksaneet törkeästi. Nagoyaan oli vielä suoria tarjoushintaisia lentoja jäljellä, ja onhan se kiva nähdä muutakin Japania kuin Yamanote-linjan kylät. Ja miksi elokuussa? Elokuussa on työukkojen ja -akkojen helpointa pitää lomaa. Tiesin, että elokuussa on Japanissa kuumaa, mutta tietysti sattui kaikkien aikojen ennätyshelle Japaniin juuri tuohon aikaan. 37 celsiusastetta ei ole yhtään valkoisen miehen keli. Onneksi Japanissa on juoma-automaatteja kaikkialla eikä kuoltu lämpöhalvaukseen, ja loppumatkasta olleet normaalit 25 asteen kelit alkoivatkin tuntua jo kylmiltä. Elokuu on huono matkailukuukausi pääosin siitä syystä, että japanilaisetkin lomailevat silloin. » Lue loppuun

Uusimmat blogaukset

Uusimmat kommentit

Kategoriat

Arkisto

Meta