Syksy 2018 päätös
Hyvät
- Chuukan Kanriroku Tonegawa
Keskinkertaiset
- Goblin Slayer
- SSSS. Gridman
- Akanesasu Shoujo
- Yagate Kimi ni naru
- Seishun Buta Yarou wa Bunny Girl Senpai no Yume wo Minai
Jatkavat
- Kaze ga Tsuyoku Fuiteiru
- Tensai Shirata Slime Datta Ken
- Toaru Majutsu no Index
Dropped
- Zombieland Saga
- Gaikotsu Shotenin Honda-san
- Irozuku no Sekai
Honda-san oli alussa hauska, mutta sitten samat vitsit alkoivat pyöriä ja hahmoista ei saanut mitään tartuntapintaa. Päähenkilö Hondakin oli jotenkin luotaantyöntävä. Luultavasti juuri sen kuuluisan self-insertin takia, mutta ei sillä voimafantasiatavalla vaan sillä, että hahmo oli todella tylsä, koska käyttäytyi ja kommentoi asioita niin todella normaalilla tavalla. Zombieland Saga ei ollut myöskään omaan makuun, pitää kai luopua idolisarjojen katsomisesta kokonaan, olivat ne sitten parodiaa tai ei. Irozuku no Sekai oli tunnelmallinen eli tappavan tylsä joten sitäkään ei jaksanut katsoa loppuun, vaikka ihan symppishahmoja löytyikin.
Yagate Kimi ni naru oli ihan kiva yuriromanssi, mutta ei mitään niin ihmeellistä että kenenkään tätä tarvitsisi tätä katsoa. Manami-senpai oli ihan kiva, päähenkilötyttö ei niinkään. Noudatti mielestäni täysin tarpeetonta ja tavallista juonikuviota kaiken huipentumisesta koulufestivaaleihin, mikä lähinnä taas vie ajatukset sellaisiin raskassarjalaisyureihin kuten Marimiteen, missä ei tällaisiin alkeellisiin juonenkaariin tarvinnut turvautua.
SSSS.Gridman oli taas sitä luokkaa, että pitäisikö tokusatsu-sarjoja katsoa ollenkaan ei-japanilaisena, koska niiden ainoa anti tuntuu olevan, että muistatteko Tarou ja Satoshi ne lapsuuden kesät kun katsoitte näitä sarjoja telkkarista ja sitten sipaistaan siihen päälle jotain muka-syvällistä settiä että kaijuillakin on tunteen. Luultavasti pitää, koska esimerkiksi sellainen sarja kuin Neon Genesis Evangelion ratsasti alkuun sillä, että vässykkä teinipoika laitetaan taistelemaan viikoittain vaihtuvaa hirviötä vastaan superrobotissa. Gridman oli sekä huono nostalgiasarja että vielä huonompi älyllisessä sisällössään, jossa oli havaittavissa Eva-viban tavoittelua masennusestetiikassa ja siinä kun kaikki olikin vain pään sisällä. Designit olivat kohdillaan, toimintakohtaukset toimivat mutta hahmot olivat todella meh ja juoni lattea. Menköön nyt kuitenkin keskinkertaisena sarjana, mutta en kehota ketään tätä katsomaan.
Goblin Slayer -anime teki ison mokan kun lähti kertomaan miekkamorsiantarinan ennen örkkivaltiasta. Goblinslayermanin hahmonkehitys meni tässä pilalle, eikä animeversiota voi kehua mistään muusta kuin keskustelun herättämisestä. Animeversion sijasta kannattaa lukaista manga, sillä animeversiolla ei ollut mitään hajua tämän tarinan vetovoimista, joista blogasi pidemminkin. En tiedä miten tälle luvattiin vielä kakkoskausikin, sillä materiaalia ei mielestäni ole, koska käsittääkseni kirjaversio oli kapeampi kuin manga, ja itse asiassa tyylikkäästi piirretty ja hyvin kerrottu manga teki tästä sarjasta suositun. Kun mennään menninkäispesään, niin siellä pitää olla sopivan ahdistava tunnelma eikä vaan ammuskella menemään.
Buta Yaroulla ei ole hirveästi jakoja, koska se painii sellaisten eliittisarjojen kanssa kuin Bakemonogatari ja Oregairu. Eliittisarjaksi tästä ranobesarjasta ei ole, varsinkaan viimeisen jakson perusteella. Pari todella hyvää naishahmoa nosti sarjan kuitenkin kauden valopilkuksi. Sarja ei ollut huono, sen verrokit ovat vaan niin omaa luokkaansa että sarja vaikuttaa perussetiltä, jolloin sen olisi tarvinnut tehdä jotain todella erikoista päästäkseen tästä irti. Ja olihan sarja kyllä todella hakoteillä onee-sama-hahmon kanssa. Paras tyttö: Kouhai.
Akanesasu Shoujo oli kauden pahin pettymys. Toisaalta voin syyttää itseäni kun luulin sarjaa alkuperäisanimeksi. Sitähän se tavallaan oli, sillä kyseessä oli ”multimedia”tuotos, eli anime ja mobiilipeli tulevat samaan aikaan. Tämä selittää paljon, sillä fillerijaksoja tuntui olevan runsaasti ja itse juoni eteni nihkeästi ja tipottain, mutta kaikki käy järkeen jos ajattelee sarjaa puhtaana mobiilipelimainoksena. Harmi, sillä olin alussa vakuuttunut Akanesasun aineksista.
Tonegawalla oli heikot hetkensä, mutta mukaan mahtui niin loistavaa settiä että pakko listata sarja katsomisen arvoiseksi. Alussa oli heikompaa menoa kun jaksoihin ei mahtunut niin paljoa vaihtelua, mutta puolivälin jälkeen sarja todella heräsi eloon. Työnjohtaja-jaksotkin olivat hyviä, sillä Japanin herkkufiilistelysarjoja ei voi olla liikaa ja ne antavat taas ideoita seuraavaan reissuun. Tonegawasta itsestään kuoriutui varsin pidettävä hahmo näiden jaksojen aikana. Muutama juttu taisi kyllä mennä ohi kun ei Kaiji ollut tuoreessa muistissa.
Ei kommentteja ;___;